maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kerrassaan vallatonta

Hyvät, hiukan myöhästyneet pääsiäiset kaikille! Meillä on ollut kiireinen pääsiäinen, tai no minulla, koiralla ei niinkään. Viime viikolla treenaamiset vähän jäi jostain x syystä. Tahdon jo että toi nurmi kenttä sulais ja päästäis sinne treenaamaan!Ainiin, ja sain vihdoin varattua ajan luustokuviin, apua! Ens maanantaina eli 16.4. mennään käymään kuvauttamassa kyynärät ja lonkat. Paniikki iskee.

Keskiviikkona Kalle kävi agitreeneissä idiootteilemassa ja meno oli aika loistavaa ja jalat kiittää kouluttajaa radan suunnittelemisesta. Piti juosta. Ja todellakin juosta. Kalle teki kuitenkin varsin pätevää suoritusta, ja kepit toimi!!!111 ja vielä kymmenen sydäntä. Oon niin onnellinen että ollaan saatu koiralle lisää varmuutta keppien tekemiseen ja nythän se tekee aika nättejä keppejä ilman verkkojakin, jes! Tää on meille tosi paljon verrattuna esim viime kesän ja syksyn kaoottiseen tilanteeseen. Aalla teki tosi nätit kontaktit vaikka leijeröinkin melko pitkälle. Muutenkin tosi kivat treenit ja jaloissakin tuntu seuraavana päivänä, että tuli vähän juoksenneltua. Rata piirrosta ette saa nähtäville koska mun Clean Runin kokeilu versio loppu ja tahdon jotain vinkkejä mistä saisin jonkun helpon ja kivan ratapiirrustus ohjelman, niin ja ilmaiseksi. 

Sunnuntaina käytiin lenkkeilemässä linnotuksessa Annin, Simonin ja Milkan sekä Ellan ja Elvin kanssa, Kolmikolla oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita taas mukana matkassa ja etenkin kelpiet esitti hienoja rallituksia pystysuoria rinteitä alas. Ellalle kiitokset kuvista. :) Loput kuvat löytyvät täältä. Välillä tahtoisin oikeasti tietää mitä tuon otuksen päässä liikkuu. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti