lauantai 14. huhtikuuta 2012

koska en jaksa keksiä mitään järkevää

Päätin vihdoinkin ryhdistäytyä treenaamisen suhteen kun ollaan oltu niin järkyttävän laiskoja tokoilijoita heti kun nuorisojaoksen treenit loppu. Nyt ollaan kuitenkin treenattu taas, eilen käytiin sammonlahdessa treenailemassa ja lenkkeilemässä vähän isommassa porukassa, kun matkassa oli Ella&Elvi, Aino&Sulo ja Stefi&Caela, ja voi pienen kelpielapsen onnea kun se löysi rhodesianidiootistakoirasta riekkumis seuraa. Tänäänkin treenattiin, tosin keskenämme.Ainiin, ja ylihuomenna luustokuvat, iiiks!

Eilisen treenit oli vähän sinne päin, tai no ei ees sinne päin. Seuraaminen oli vähän löysää eikä ollenkaan niin Donimaista, olishan toi ollu varmaan ihan tokokokeen mallista, mutta musta se oli löysää. Paikkamakuussa oli hirveän rauhaton, vaihteli lonkkaa kolmeen otteeseen ja katteli maisemia. Merkit oli onneks kivoja ja ruudut kans, luoksetulokin oli ihan jees, eikä edes törmänny. Ruudussa oli vauhti kohillaan ja kelpie kerrassaan sinkosi ruutuun kun laskin siitä irti. Haki alkuun vähän oikeeseen laitaan, mutta viimesimmät oli aikas nättejä!
Mutta kuvia taas, loput lenkin kuvat löytyvät täältä.  

 Tän päivän treenit oli paljonpaljon paremmat! Olin päivän kolmosten agikisoissa töissä ja sain mystisesti jonkun treenimotivaatio piikin jostakin! Pallottelin että lähetäänkö juoksemaan vai treenataanko ja päädyttiin treenaamaan. Meidän kenttä ei vieläkään ole sula(toivottavasti sulaisi pian) joten tehtiin tuossa kujalla. Seuraamisia, kaukoja, nouto ja paikkis. Seuraaminen taas hyvää! Ei poikittanut, ei edistänyt eikä ollu ees löysää. Täydellistä! Kaukot toimii kanssa, tehtiin vähän kaikkia. Pitkällä matkalla(15m) avot puhtaasti ja lyhyemmällä matkalla (5m?) tehtiin vähän lisää avo malliin ja sotkettiin myös vähän seisomisia mukaan, hyvin kesti paikoillaan. Noudossa tehtiin alkuun lähtötreeniä. Yritin kertoa kelpielle että ei nyitä ja yritetä varastaa kapulalle vaikka mä heitän sen. Lopussa kelpie ymmärsi, että se saa hakea sen kapulan vaikka se sadasosa sekunnin pitempään istuisikin nätisti. Paikkiskin oli huomattavasti parempi kun eilen, ei katellu maisemia vaikka naapureita ramppas pihalla ja koiria haukkui. Eikä vaihtanut edes lonkalle. Hyvä treeni! 


Moi olen Doni, kengurun ja oravan risteytys.





6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia, tarvittiin pikaista kevättä bloginkin puolelle! :D

      Poista
    2. Mä haluun kans! :'D Mut ei oo viel ihan kokonainen tää inspiraatio, jotain puuttuu ennenkuin voin aloittaa :S

      Poista
  2. Doni on niiiin komee äijä! En malta oottaa että toi meidän ruipeloeläin saa lisää massaa niin siitäkin tulee tommonen. Toivottavasti. :D

    VastaaPoista
  3. Nauran näille kuville aina, en oo ikinä nähny tollasta hymyä Donilla :D:DD

    VastaaPoista