Kylmä ilma jätti meidät hetkeksi ja lumisateet palas joten myöskään pakkasrajat eivät paukkuneet, joka siis tarkoittaa sitä että me päästiin treenaamaan! Sunnuntaina nuorisojaoksen tokot ja maanantaina perus maanantain ryhmätreenit.
Sunnuntaina tokoiltiin toista kertaa agihallilla ja Doni oli tainnut ymmärtää yhdestä ei niin onnistuneesta kerrasta että myös agilityhallilla VOI tehdä muutakin kuin agilitya, niin että hommassa on joku järkikin ja korvat paikoillaan. Tehtiin vuorotellen yksi liike kerrallaan kaikki ALOt läpi ja joukkoon myös hiukan muuta. Ekaksi tehtiin kahden minuutin paikkis, hyvin makas eikä vaihdellut asentoa ja vieressä pyörivää jh-koulutusta vilkaisi ainoastaan pari kertaa. Seuraavaan pätkään tehtiin seuraamista vanhaan tapaan, kaksi koirakkoa kerralla. Donin kanssa ei ollakkaan aiemmin tehty näin mutta ei näyttänyt kelpien tahtia haittaavan. Tosi nättiä seuraamista, yksi oikealle käännös vähän venyi ja juoksussa pompitaan edelleen upeesti kahdella jalalla, mutta muuten nättiä. Samaan tehtiin myös vähän askelsiirtymiä, näitä ei olla tehty vielä paljoa. Vasemmalle, eteen ja peruutukset oli ok, mutta oikealle hiukan vinku ja persus ei meinannut alkuun kestää mukana mutta saatiin näistäkin sitten ihan kivat. Kelpie tauolle ja tauon jälkeen jääviä. Maahanmeno oli taas upee. Tää toimii aina lähestulkoon poikkeuksetta. Seisomisen valmisteleva seuruu ei tahtonu ekalla toimia, yliyritti eikä kuunnellut kunnolla, hetkeksi kelpie maahan ja sitten uusiks ja toimi paljon paremmin. Itse seisominen toimi myös mutta lopun perusasento oli alkuun vino. Taas taukoa ja sitten luoksaria ja noutoja. Luoksarista ei erikoisempaa, hiukan törmäsi mutta ei sen kummempia. Noutoja ei olla tehty paljoa vierailla kapuloilla, puukapulalle nykii ja meinaa varastaa muttei kumminkaan varasta, hiotaan, hiotaan. Metsku sen sijaan oli upea! Odotti nätisti, lähti hyvin, ei leikkinyt kapulalla, toi nätisti eteen ja palkka. Tää oli ehkä päivän hienointa Donia.
Maanantai aksatkin oli kivat. Kouluttajaa ei ollut joten keksittiin ja sovellettiin vähän itse valmiiksi paikalla olevista esteistä ja tällästä saatiin aikaan.
Aika kiva rallittelu rata johon saatiin meidän toivomat kepitkin sisällytettyä. Ainut ongelma oli seiska putken jälkeinen hyppy niin että kelpie kääntyis muttei kuitenkaan hakis takaisin kepeille. No ainoaksi ongelmaksi tässä osoittautui se että meinas koko ajan hakea takasin kepeille. Saatiin kuitenkin nopeesti toimimaan. Muuten tosi kivaa menoa ja hyvä fiilis. Kontaktit ja kepit oli myös hienoja. Etenkin keppeihin oon tosi tyytyväinen, loppuun tehtiin vielä piiitkästä matkasta hakemisia kepeille ja haki tosi nätisti ja pujotteli joka kerta loppuun asti!
Doni laittelee pusuja ja toivottelee myös hyvät myöhästyneet ystävänpäivät kaikille ihanille lukijoille ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti