lauantai 18. helmikuuta 2012

Maailma pyörii ja auttamatta jatkaa

Launtai aamupäivän aksaa tänään ohjelmistossa. Lähettiin käymään aamulla reippaina molempien koiruuksien kanssa agilityhallilla. Molemmat teki pääosin erilaista tekniikka treeniä, keppejä ja vähän kontakteja aalla. Doni teki myös pitkästä aikaa rengasta. Molemmat oli aika päteviä! Doni teki ekaks keppejä ja vähän revitteli suorilla. Kepit oli taas vaihteeks tosi hienoja eikä oikonu kertaakaan. Rengaskin toimi. 
Kalle on saanut ihan selvästi lisää varmuutta keppeihin noitten verkkojen kautta. Enää se ei paineistu kepitellessään ja ollaan tosiaan saatu mukavasti lisää vauhtia ja etenkin tota varmuutta kun tunkesin lähes kaikki verkot takaisin. Kattelin videoltakin että oikeesti näyttää jo tosi paljon paremmalta. Tätä jatketaan vielä ennenkuin revin verkot taas pois. Ja toivon että vauhti ja varmuus säilyis verkkoja poistaessa. Olin reipas ja kuvasinkin jotain pätkää molempien treeneistä. Ekassa pätkässä Donin treenit ja seuraavassa Kallen. 





Kotona Doni teki kanssa pientö seuraamispätkää ja otettiin Reetan kanssa poitsusta 19kk rakennekuvia. Lopussa myös videot viime keskiviikon(?) tokoiluista. 


5 kommenttia:

  1. Doni on kyllä niin upea. Ihania nuo videot, hienosti menee. :)

    VastaaPoista
  2. Kivannäköstä menoa! Saataisiinpa mekin joskus joku kuvaamaan meidän treenailuja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaja ois useempiinkin treeneihin ihan kätevä :'D Nääkin videot kuvattu vaan kamera jollekkin tasolle ja päälle ja sitten tekemään -systeemillä :'D

      Poista
    2. Totta :D Mä en edes omista kameraa jolla sais kuvattua videota :P Ois kyl tosi kiva saada joku joskus kuvailemaan treenejä!

      Poista