maanantai 9. tammikuuta 2012

Uutta vuotta ja uudet tuulet!

Vuosi vaihtui iloisissa merkeissä täälläkin päin eikä koirankaan tarvinnut paukkuja säikkyä, eikä oikeastaan reagoinut mitenkään. Kalle oli kulma kärsinyt taas elämänsä pahimmasta hetkestä taas.
Meillä lähti uusi vuosi hyvin käyntiin, ollaan ahkerasti alettu taas treenaamaan, aksaamassa ollaan keretty käymään neljään kertaan ja tokoiltukkin ollaan ahkerasti. Doni on myös, nyt kun vihdoin saatiin lunta, treenaillut vähän vetohommia ja hyvinhän se vetää jo! Ennen vuodenvaihdetta käytiin myös moikkaamassa Annia ja Milkaa jotka olivat tulleet lahdesta tänne viettämään joulua joten postauksessa mutanttinorsu tiimimme riehumista. Jos nyt palaillaan vähän taaksepäin ja kertaillaan nopeesti mitä ollaan treenattu.
Ennen joulua käytiin Ellan&Elvin kanssa aksaamassa. Saatin kerrankin videota, hyvin meni, muuta en sitten muistakkaan :D

Viime viikolla aksailtiin kahesti, maanantaina tehtiin tosi pätevää suoritusta, Doni oli upee! Tosi paljon hienoja pätkiä ja kepitkin toimi loppuun asti. Keinulla vähän yritti eka pomppia kesken kaiken pois mutta laitettiin namia loppuun niin teki loppuun asti vaikka irtauduin ite sivu suunnassa.10-12 tuotti alkuun pieniä ongelmia kun kelpie työntyi jostain syystä pois hyppyjen linjalta ja ohitettiin pariin kertaan 11 hyppy. Pari kertaa hinkattiin mutta sitten toimi, tosi hieno Doni!
Lauantaina suunnattiin taas agihallille, seuran oman kouluttajan Sampo Kokkosen treeneihin. Aiheena tais olla erilaiset valssit teemalla "jos et halua juosta kovempaa, kannattaa lähteä aikaisemmin". Todellakin meille suunnattu koulutus :'D Oli kyllä kieltämättä tosi antoisa koulutus ja ah se fiilis viimesellä radalla kun koira oikeesti kulki kun sitä vain ohjas kunnolla!
Viitoshypyn jälkeen suunnattiin suoraan putkeen, numero puuttuu.
Alussa meillä oli ongelmaa mm. melkein joka kohdassa koska allekirjoittanut ei lähtenyt aikaisemmin eikä myöskään juossut kovempaa, taino yritti juosta mutta kelpie oli nopeampi. Vaikein ja eniten hinkattu kohta oli meille 5-7 väli. Kouluttajan oli liian vaikea yrittää rautalangasta vääntää miulle että "JUOKSE, älä jää ihmettelemään miten se hyppää vaikka se hienosti hyppäisikin". Loppujen lopuksi saatiin kuitenkin miut juoksemaan, tai etenkin lähtemään aiemmin liikkeelle etten olisi myöhässä kun koira ampaisee putkesta ulos. Ysi hypyllä esiteltiin kanssa oikein kauniita kengurunloikkia. Loppuun tehtiin rata vielä nollalla läpi.
Seuraava pätkä oli enemmän meidän pätkä, kivaa rallittelua. Ekana tehtiin kilpailunomaisesti eli ei jääty jankkaamaan jos meni mönkään. No nollalla mentiin läpi, tosi kivan tuntusta menoa, 7-8 käännös vähän venyi mutta ei kuitenkaan pahasti. Seuraavalla kerralla saatiin vähän kommenttia ja oli ihan loistavaa menoa kun sain vinkiksi hiljentää vähän koiran vauhtia ennen hyppyä ettei se sinkoa täysiä yli. Toinen kerta samalla tavoin ja nyt oli käännöksiä myöten upea. Tosi hieno mies! Miira kuvas kans alkukoulutuksesta vähän videonpätkiä niitä tulossa varmaan seuraavaan postaukseen mennessä.
Kaikki kuvat, c. Anni T.
Elvi ja keno Doni



Koko Mutanttinorsu-tiimi :D

2 kommenttia: