Lupasin teille kuvapostausta kuluneesta vuodesta 2011, samaan tapaan kuin viime vuonnakin tähän aikaan joten olkaas hyvät, PALJON kuvia viime vuodelta! Kiitokset kaikille ihanille ihmisille ja koirille upeesta vuodesta 2011 ja tehdään ens vuodesta yhtä hieno, jopa parempi!
Lähes kaikkien kuvien © Veera K, Miira I, Ella L. tai Anni T.
Tammikuussa oltiin laiskoja ja ei tehty suunnilleen mitään, ilma oli miun makuun ihan liian kylmä ja lunta oli liikaa. Aurattuja treenikenttiä ei ollut kuin yksi käytössä ja oltiin laiskoja lähtemään sinne joten treenattiin vaan agia. (ens vuonna päästään onneks sisälle tokoilemaan!) Käytiin paljon jäällä lenkkeilemässä mutta ei sen kummempaa tapahtunut.
Helmikuussa saatiin jo vähän aurinkoa vaikka todella kylmä edelleen olikin. Treenattiin vähän ahkerammin kuin tammikuussa ja käytiin jopa ihmisten ilmoilla. Molempien koirien kanssa uskallauduttiin möllitokoon ja Kalle kävi yksissä mölli-agi kisoissakin hakemassa nollavoiton. Doni kävi kanssa Lohjalla näyttäytymässä pentunäyttelyssä josta ei mitään tuloksia.
Maaliskuussakaan ei tehty mitään mainitsemisen arvosta. Treenattiin etenkin agilityä tosi ahkerasti molempien kanssa. Kalle sai FIX-paperit kotiin kennelliitosta kuukauden odottelemisen jälkeen ja sain tilattua lisenssin. Niin ja varasin loppukuusta Donille tokokoe paikan elokuulle.
Huhtikuussa treenaamiset suli lumien myötä ja aktivoiduttiin oikein kunnolla! Köytiin useampaan kertaan keskustassa treenailemassa ja moikkaamassa tuttuja ja pistäydyttiin myös ihmisten ilmoilla useampaan otteeseen. Käytiin molempien koirien kanssa mätsärissä josta sinisiä nauhoja, Kalle kävi starttaamassa ekat viralliset agikisansa Mikkelissä kahden agiradan voimin, toiselta radalta kymppi ja toiselta HYL. Doni kävi korkkaamassa näyttelyuransa lappeenrannan KV'ssä tuloksella ERI1.
Toukokuussa oltiin edelleen aktiivisia. Päästiin käymään tokoilemassa ohjatusti nuorisojaoksen treeneissä ja kerettiin käymään myös raunioilla. Aksailtiin myöskin. Käytiin mätsärissä molempien kanssa, Kalle SIN1 BIS3 ja Donille punaista nauhaa. Doni kävi kiitämässä Speed Racessa itsensä pentujen voittoon. Doni kävi myös tokoilemassa möllitokossa mitättömin tuloksin. Näyttelyissäkin käytiin ja Donille ERI1 SA PU3 ja VA-SERT. Kalle kävi myöskin aksailemassa virallisissa kisoissa jälleen mikkelissä, 2x HYL.
Kesäkuussa lenkkeiltiin paljon huippuihmisten ja koirien kanssa. Saatiin nauttia ihanasta lämmöstä ja auringosta. Treenattiin sen verta mitä jaksettiin ja Doni opetteli uimaan jota sitten ahkerasti koko kesä sitten harrastettiinkin. Käytiin mätsärissäkin Donin kanssa, viimeistä kertaa pennuissa. Tuloksena upeasti kelpie PUN1 ja BIS5!
Heinäkuussa käytiin jopa kahdessa näyttelyssä, ekan kerran Tuusulassa josta haettiin ERI1 SA PU1 VSP ja SERT ja toisen kerran Helsingissä loppukuusta hakemassa H. Alkukuusta oli myös agirotu joka tiesi kolmea päivää agilityn parissa, töissä sekä kisaamassa. Perjantaina sekä sunnuntaina oli Kalle radalla. Perjantaina agiradalta hyl ja sunnuntaina epäviraalisesta junnujen SM-radalta 5 ja pronssia! Lenkkeiltiin edelleen upeassa seurassa useaan kertaan ja kasvattaja-Kirsikin kävi kylässä koiriensa kanssa.
Elokuussa käytiin useasti aksaamassa sekä myöskin nuorisojaoksen leirillä jossa päästiin tokon lisäksi testailemaan flyballia sekä pk-hakua. Käytiin yhdessä mätsärissä jossa Doni&Reeta lapsi ja koira kisassa sijoittuivat neljänsiksi. Omassa luokassaan Doni sai sinisen ja Kalle punaisen mutta ei sen kummempia. Käytiin myös korkkaamassa Donin kanssa tokon kisaura taipalsaarella tuloksin 192/200p KP ja toinen sija!
Syyskuussa käytiin Kallen kanssa virallisilta agiradoilta ruokolahdelta hakemassa kaksi hylkyä ja rikkinäisen nilkan. Donin kanssa reissattiin junalla lahteen viikonlopuksi ja käytiin tokoilemassa toinen ykkönen pistein 187/200 ja KP.
Lokakuussa alkukuu oltiin sairaslomalla miun nilkan takia joten vaan tokoiltiin ja lenkkeiltiin. Loppukuusta päästiin taas agiliitelemään. Tässä vaiheessa vuotta lappeenrantalaiset lopettivat tapahtumien järkkäämisen joten missään ihmisten ilmoilla ei käyty.
Marraskuussa elettiin edelleen hiljaiseloa syksyn jatkuessa, treenailtiin satunnaisesti vähän tokoa ja aksaa. Yksissä agi epiksissäkin käytiin, ei tosin kummoisin tuloksin. Käytiin seuran ulkopuolisen kouluttajan treeneissä keräilemässä uusia vinkkejä. Muuta ei tehtykkään.
Joulukuukin jatkui vähän samalla kaavalla, treenaaminen oli epäaktiivista kun ei päästy ohjattuihin edelleenkään ja motivaatio oli jossain kiven alla josta se alkaa pikku hiljaa kaivautumaan. Käytiin tosin Voittaja-11 näyttelyssä helsingissä hakemassa hienot tulokset, ERI1 SA PU2 SERT JV-11! Lenkkeiltiin myöskin huippu mutanttinorsu tiimin kanssa. :D
Teillä on ollut menevä ja tuloksekas vuosi! Onnea ja menestystä tällekin vuodelle ja kiitos teidän koko perheelle Donin hyvästä huolenpidosta! <3
VastaaPoistaKiitokset, ja hyvää uutta vuotta teillekkin! Ja tosi isot kiitokset upeesta koirasta <3
VastaaPoista