lauantai 14. tammikuuta 2012

Jos jaksat sä painaa vielä joku sua muistaa.

Talvi tuli sittenkin meillekkin! Lunta on enemmän kuin tarpeeksi ainakin nyt, mutta parempi liikaa kuin ei yhtään. Kelpie uppoaa lenkeillä tehokkaasti lumihankeen ja esittelee kenguruloikkiaan, polulla käveleminen on sille liian vaikeaa. Treenattiin viime viikolla jopa kerran kaksi kertaa tokoa ja molempien kanssa kerran aksaa. Oltiinpa ahkeria. Ja Doni opetteli laittamaan pään maahan, naksutin on kaveri! Oon viime aikoina opetellu enemmän ja enemmän käyttämään sitä ja opettanu donille kaikenlaisia temppuja. Kivaa ja helppoa kun se tajuaa niin nopeasti :D Ollaan löydetty juoksemiseen uus motivaatio piikki ja ollaankin juoksenneltu viime päivityksen jälkeen jo neljästi.
Doni kävi maanantaina aksailemassa ohjatuissa, aiheena irtoominen. Tosi hyvän mielen treeni kun kelpie sai tykittää suoria täysillä menemään. Ihan loisto hyvä fiilis treenin jälkeen kun ei ollut missään ongelmaa.

 Kalle aksas tiistaina ohjatuissa. Kouluttaja oli vaihtunu vuoden vaihteen jälkeen ja uusi koutsi tuntu tosi mukavalta. Ja koira kulki tosi hyvin melko pitkän tauon jälkeen! Tehtiin viime syksyltä Minna Räsäsen kolmosten radan alkua syksyltä. Tosi kivan tuntunen rata ja tosiaan koira kulki kun ajatus ja kuunteli tosi hyvin, ja saatiin loistavaa palautetta. Tehtiin esteet 1-10 ja loppuun hypyt 19 ja 20. Eka kerta nollalla läpi, odoteltiin yhen koirakon verran ja tehtiin uusiks, taas nollalla läpi. Taitava Kalle, alkaa olla toivoa että kyllä me saadaan ne ykkösten nollat kasaan jahka päästään kisaamaan!

Keskiviikkona Doni tokoili lumisateessa ruutua, seuraamisia ja metskua. Metskua ei meinannu ekalla kerralla tahtoa nostaa koska se oli hyiyäks kylmä ja vielä ihan lumen peitossa. Pienen kannustamisen jälkeen toi ihan nätisti. Seuraavalla heitolla oli ihan normi eikä pelleillyt yhtään. Ruudut oli aika päteviä, otettiin alusta takasin käyttöön koska toi ajautuu tosi helposti ihan vasempaan laitaan kiinni. Loppuun vielä yks ruutu ilman alustaa ja haki keskelle hienosti. Seuraamiset aika normi settiä. Loppuun vielä ne videot viime viikon koulutuksesta, kiitos vielä videoinnista Miiralle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti