lauantai 26. helmikuuta 2011

just relax

me ei olla tehty nyt taas mitään normaalista poikkeavaa, mikä ei tosin ole ihme kun on taas tän ja viime viikon mittaria ihastellut ja aamulla herätessä viime viikolla pakkanen pomppi jo upeaan -35 asteeseen, kieltämättä ei hirveästi tehnyt mieli vaan avata ovea ja lähteä talsimaan bussipysäkille paleltuen. Doninkin mielestä lenkkeily lähes 30 asteen pakkasessa on hullujen hommaa ja ollaa tyydytty vaan nopeasti lenkkeilemään michelin-vaatetuksen kera, loppu aika ollaan maattu sisällä vilttien välissä katsellen upeeta auringon paistetta. Ja Doninkin mielestä tää on paaaljon järkevämpi ratkasu :D
Viime sunnuntaina ja eilen oli sentäs hiukan lämpimämpi ja pakkanen ei tainnut kohota "kuin" vajaaseen 20 asteeseen eli loistava keli kerrankin ulkoilla. Sunnuntaina käytiin molempien hurttien kanssa jäällä melkein kolme tuntia rallittelemassa ja eilen saatiin Ella ja Elvi meille seuroiksi. Kameraakin on pitänyt rääkätä ja canon osoitti toimivansa hyvin vaikka kylmä olikin.
Kuvien sisältö saattaa järkyttää vajaa älyisyydellään, mutta minkäs sille voi. Ihastelkaa omalla vastuullanne !





neljän koon suoritus, katsekontakti koiraan kunnossa.
otetaan yhteiskuva kelpoista, no can do it... 

....mutta onnistuttiin silti! 


yrityshyvä, otetaan yhteiskuva meistä. Ilmeet kohillaan, aina <3 (hyvin poikamainen väri kuuluu asiaan)
Ollaan kuitenkin Donitsin kanssa päästämme hiukan vajaita ja ollaan urheasti treenattu agilityä ja hallin sisällä on ollut jopa 5 astetta lämpimämpi ;) Ollaan pääosin treenailtu vaan agilityä koska toko on niin kylmää touhua.  Treenien aiheena meillä on pääosin ollut keinuun totuttelu ja kivat pitkät suorat missä koira saa juosta ja allekirjoittanut saa luvan yrittää pysyä perässä, mikä ei kyllä meidän tapauksessa ole mahdollista misäänn fysiikan laissa. Mutta joo onneksi meillä on siis irtoominen hallussa ja siks ollaankin tämmösiä tehnyt koska on kivaa onnistua välillä, ja donista on superkivaa juosta. Jotain järkevääkin ollaan ainaskin yritetty tehdä ja tähän kastiin kuuluvat sitten 2on-offien naksuttelu sekä pakkovalssit jotka alkaa pyörimään kohta jo melko hyvin.
Toko kurssillekkin meidän pitäis raahautua sunnuntaina :DD Tää on oikeasti niin suuri naurun asia. Miulla on suuri epäilys että keskittyminen on nolla ja yritän vaan saada koko tunnin koiraani edes istumaan, muttamutta jostain pitää aloitella...
Kalle vastaavasti pääsee sitten mölleilemään sunnuntain kunniaksi jos saadaan vaan kyyti probleemat kuntoon. Eli melko varmasti me ollaan sähläämässä jotain omiamme siellä, paitsi jos koira kulkee yhtä loistavasti kun torstain treeneissä(<3). Siis en muista milloin meillä ois vaan onnistunu pakko valssit ja persjätöt näin loistavasti. Ja vielä kontaktit perään huhhuuh. Miun pitää itte vaan nyt muistaa pitää ne kädet ylhäällä että se varmasti toimii, mutta se oli loistava silti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti