sunnuntai 19. elokuuta 2012

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?

Otsikkoon tiivistettynä mikkelin kisat. Ärsyttää edelleen kun ei onnistunut, ei sitten mikään. Toisen startin jälkeen pistettiin kamppeet kasaan ja jätettiin hyppyrata kokonaan kisaamatta. Ei vaan yksinkertaisesti ollut ihan meidän päivä. Ei sitten. Ei siitä sen enempää. Nyt vaan häntä pystyssä kohti uusia pettymyksiä, agikisoina seuraavaksi ovatkin edessä jo nuorten smit.

Vaikka edellis viikko olikin mukavan kesäinen vielä niin silti aika haikeat fiilikset. Kamalaa ajatella että kesä ois aika lailla siinä, koulutkin alkoivat jo viime maanantaina. Enää yhdeksän kuukautta kesälomaan. En osaa edes kuvitella että se oli siinä. Tää kesä meni vaan jotenkin todella nopeasti, ja säiden takia muutamana päivänä oli oikeasti ihan kesäfiilis. Koko ajan vain odotti ja odotti kesää ja nyt se on jo ohi. Mutta, ei turhaan jäädä pohtimaan asiaa sen enempää. Koitetaan nauttia vielä viimeisistä kesäpäivistä, jos niitä nyt vielä tulee. 

Agitreenit on menny nappiin(toisin kun ne kisat) ja tokoa ei olla ees tehty. Viime viikolla laitoin ilmot nuorten sm tokoihin ja perjantaihin mennessä pitäis muistaa agit. Eli sitä tokoakin pitäis ehkä pikkusen tehdä. Varmistelua tarviis ainakin vielä seuruu(kuten varmasti aina), hyppyä pitäis tehdä ja hinkata sitä etemmäs hyppäämistä sekä takaisin tulemista vaikeammistakin kulmista ja niin ettei missään tapauksessa hypyn ohi tulla vaikka kuinka mieli tekis. Ja ohjaaja vois opetella heittämään sitä noutokapulaa, joka ei ihan viime kokeessa onnistunut. Kokeen omaisia treenejäkin vois koittaa ehtiä tekemään. 

Tänään kelpie osasi myös tunnetusti edustaa kameralle. Välillä tulee vain mietittyä miten se voi edes näyttää tuolta? Ainiin, ja huomatkaa tietenkin kaikissa kuvissa loistava punainen selkä, ja ensi viikollahan oli tarkoitus lähteä käymään luumäen ryhmänäyttelyssä..... 

 No kyllä se yritti sitten ihan normaalistikkin olla. Yritys oli ainakin hyvä. Nämä kuvat on esillä vaan siksi ettei kukaan edellisten kuvien jälkeen yhtään kyseenalaistaisi kelpieni fiksuutta.



9 kommenttia:

  1. Ei reps noita kuvia :'D Ja noi viimeset taas ovat tosi kauniita. Joissakin toi punertava selkä näyttää siltä, kun olisit luonut maalauksen, etkä kuvaa, ja Doni on joku mystinen metsäneläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, donilla oli taas edustus päivä! Ja toi punanen selkä.... Jos se viikossa kerkeis tasottuu?

      Poista
  2. OT:
    Liebster blog "haaste": http://metaphnora-dogs.blogspot.fi/2012/08/liebster-blog.html

    Käyhän kurkkimassa!

    VastaaPoista
  3. Häntä pystyyn ja kohti seuraavia seikkailuja, teillä on taitoa ja aikaa vielä vaikka mihin! :-)

    Donin turkki on selvästi ihan näyttelykuosissa, jännityksellä odotan tuomiota ;D

    Toivotaan vielä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, vaikka yöt ovatkin jo kovin viileitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, toivottavasti tuomari arvostais kaunista liukuvärjättyä kelpietä :D

      Poista
  4. Doni on niin upea! <3
    Pitäähän kesämiehellä kesäraidat olla! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Doni kiittää ja kumartaa! Ja joo, sillä on rusketusrajat :D

      Poista