tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tokokoe, Lappeenranta 26.06. ja mukamas kaks vee

Ehtipäs taas tapahtua ja blogi on kesän kunniaksi päivittämättä. Käytiimpä kuitenkin taas tokokokeilemassa ja kerkes Donikin täyttää jo mukamas jo kaks vuotta. Hui kun vuodet menevät vauhdilla, vastahan minulla oli lahkeessa roikkumassa pieni naskalihampainen pentu. Linda otti Lahden visiitillä virallisena synttäripäivänä, perjantaina, jätkästä tyylikkäät 2v kuvat joten jos vaikka tähän väliin ne ennen kun palataan tokokokeeseen. 
©Linda T.
©Linda T.
Ja sitten varsinaiseen päivitysasiaan, kävästiin Donin kanssa tiistai-iltana kokeilemaassa taas avon liikkeiden osaamista kokeessa. Tuomarina oli Tommi Varis. Pisteitä kerättiin kasaan taas semmoset 177/200p. AVO1 ja sijoitus 2./7. Aika loisto kelpie eläin etten sanois! Kesä ollaan sitten kisatauolla tokon suhteen ja syksyllä suunnataan esittelemään, toivottavasti viimestä kertaa, avoimen luokan liikkeitä nuorten SM:eihin. Tässä pisteet. Video ei ole laatunsa takia esittämiskelpoinen :'D 

Paikkamakuu 10
  Pää pyöri. Mutta makas paikoillaan. 

Seuraaminen 9
  Aijaij kun paino. Ja ohjaaja tästä syystä käveli miten sattuu. Eipähän ainakaan laamaillut.Tuomarin mukaan "Oli välillä vähän turhan lähellä"

Maahanmeno 9,5
  Nätti. Puolikas katos mystisesti.

Luoksetulo 9
  !!! Ohoh. Sehän oli aika tyylikäs. Tietenkin vähän hiipi jooo, mut donin mittapuulla hieno. 

Seisominen 9,5 
  Tääkin nätti. Vähän ehkä hiipi? 

Noutaminen 8
  Ohjaaja ei ainakaan mokannut, ei. Heitin kapulan melkein koiran nenän eteen josta tuomari tokas vaan että "Heitto uusitaan". Itse nouto oli kuitenkin hieno. 

Kauko-ohjaus 9
  Voihan itikka. Ensimmäisessä istumisessa itikka hyökkäs donin takareiteen ja se oli pakko syödä. Muuten nätit vaihdot. 

Estehyppy 6 
  Ettei turhaan liian puhdasta riviä. Istumiseen kaksoiskäsky koska koira jäätyi, jonka jälkeen ohjaajan vuoro jäätyä. Mietin ehkä minuutin että milläs käskyllä se sieltä tuliskaan takasin eteen.

Kokonaisvaikutus 9
"Iloinen koira joka tekee kokoajan töitä hymy huulilla." Iloinen omistaja uskaltaa olla tuomarin kanssa samaa mieltä! :)
 

4 kommenttia:

  1. Maahanmenon puolikas tippui vinosta perusasennosta tuomarin mukaan :) ja toiset 2 pistettä hypyssä tippui takaisin tulon kolautuksesta. Mutta hieno rivi joka tapauksessa, onnea! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Ehkä mekin saadaan vielä joskus se AVO1 :D ! Mä tykkään hirveesti teijän blogista, pakko käydä aina kurkkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kyllä tekin varmasti sen AVO1sen pian saatte ;)

      Poista