keskiviikko 17. elokuuta 2011

Nuorisojaoksen leiri 13.-14.8.

Viikonloppu meni oleillessa haukkulaaksossa, lappeenrannan palveluskoira yhdistyksen vuosittaisella nuorille järjestetyllä leirillä. Viikonloppu oli mukava, kiitos vaan järjestäjille ja osallistujille :) Ohjelmaa oli vaikka minkälaista, niin ohjaajille kuin koirillekkin. Koulutuksia oli flyballista, pk-hausta ja jäljestä sekä tokosta. Me nukuttiin Donin kanssa viitos aitassa ja meidän kanssa samassa olivat Ella&Elvi, Pinja&Ana ja Anniina&Fani, 3kelpietä ja yksi länderi. Ilma oli suotuisa molempina päivinä vaikka sääennusteet sadetta lupailivatkin. Käärmeitäkään ei onneksi tavattu vaikka niitä paljon kulma haukkiksen lähistössä pyöriikin.
Lauantaina saavuttiin ajoissa perille ja saatiin vallattua alasänky, käytiin vähän kävelemässä ennen kun muut tuli ja tunkasin sitten koiran häkkiin ja lähettiin kuuntelemaan vähän teoriaa. Sen jälkeen päästiinkin jo treenaamaan.

Meidän ryhmällä oli ensin flyballia, sitä oli tullut kouluttamaan Leena Kantanen. Tehtiin ekalla kierroksella niin että koira sai leenalta palkan kun osu edes hiukan tassulla ja tästä lähettiin eteenpäin. Doni oli just saanu treenattua takapää kiertää kun etupää on paikallaan -tempun ja sitä kautta oppinu myös koskettamaan alustaa ja sisäisti homman aika kätevästi ja kohta painelikin jo innolla painelemaan alustaa alas. seuraavalla kierroksella saatiin jo palloakin mukaan ja illan flyballissa saatiin jo pallokin kehiin. Tosi hienosti oppi pieni keep homman, ainoastaan ei sisäistänyt sitä että sitä alustaa voi hyppäämisen jälkeenkin painaa :'D Mutta Leena lupasi tuoda flyball-laatikon tapikselle että päästäisiin treenaamaan! Tähän väliin hiukan kuvia, kuvaajista ei mitään hajua :D


Lauantaina myös tokoiltiin, Ulla Räihä oli kouluttamassa. Tehtiin eka yhessä paikkamakuu(reilu 2min) ja luoksepäästävyys. molemmissa pysy tosi hyvin. jopa luoksepäästävyydessä. Se on nyt viimoset 3 treenikertaa pysyny joka kerta istumassa, heiluttaa vaan häntää mut istuu kuin tatti. Hieno! Toivottavasti se tahtois istua yhtä hyvin sit kokeessakin.
Itekseen kateltiin sitten vähän seuraamista. Meillähän löyty ongelma sieltä että koira kävelee huonosti suoralla, sen paikka heiluu ja se edistää. Käännöksissä se kusasee vielä enemmin. Ja ongelma löyty lähes heti, miulla on itelläni täysin väärä kävelyrytmi enkä kävele samassa tahdissa koiran kanssa, käännöksissä taas miun pitää auttaa koiraa hidastamalla ja kääntämällä aavistuksen yläkroppaa ennen kuin käännyn. Tehtiin sitten seuraamis pätkää näillä neuvoilla, aina en muistanut hidastaa ja auttaa koiraa mutta Ulla kun käskytti vierestä niin koira rupes tekemään tosi hienoa seuraamista, ylpeä! Nyt treenaillaan sitten aina kaverin kanssa että saan jonkun haukkumaan miuta aina kun unohdan itteni.

Lauantaina meillä oli myös ohjelmassa näyttelyjuttuja, tehtiin niin että kehään mentiin pareittain ja jatkoon pääsi aina se kumpi sai enemmistön kolmen tuomarin äänistä. No, oltiin Donin kanssa melko alkupäässä ja ensiksi meille tuli pariksi Ana kromfohrländer. Doni seiso nätisti ja asetteli ite ittensä eikä tarvinnu puuttua sen jalkoihin mutta juoksu. Olin vihdoin saanu sen juoksemaan nenä eteenpäin mutta tänään Donista oli kivempi tuijottaa miuta, toivotaan että tää on väliaikaista. Kaks ihmistä kopeloi ja seisoi tattina paikallaan, jotain siis oppinut. Päästiin jatkoon kahen tuomarin äänellä. Oooteltiin siinä sitten hetkinen ja päästiin taas kehää, nyt meillä oli parina Fani kelpie. Doni esiintyi samalla tavalla kun äskenkin mutta katse oli jo ajoittain eteenpäin. Fania ei voitettu mutta saatiin palkinnoksi luita ja ruusuke, ja omistajalle karkkia :D

Sunnuntaina olikin pk-painotteinen päivä ja treenattiin hakua ja jälkeä. Ekaksi lähettiin heti aamusta haku metsään, kouluttajana meillä oli Piia Rapi. Doni pääsi heti ensimmäisten joukossa kokeilemaan. Oltiin jo aikasmmin tehty kotona vähän haku juttuja ja ukko meni sitten suoraan piiloon niin että Doni näki koko ajan minne se meni. Kelp juos suoraan ukolle ja kerkes jo yhen haukun päästää ennen kun ukko kerkes palkkaamaan, tarkoitus ei oolu siis ensimmäisellä jo haukuttaa. Toisella ukko meni jo vähän pitemmälle piiloon ja kun oli puolessa välissä menossa vein koiran pois ja toin sitten takasin. Hyvin sai suunnan heti ja löyti, nyt pyydettiin jo haukkumista ja haukku tosi hienosti ilman käskyä sen 6-7 haukkua ennen kun sai palkan. Tosi hieno mies!

Seuraavaksi lähettiin tekemään vähän jälkeä, jossa meitä kävi kouluttamassa Maarit Kuntola. Tätäkin oltiin jo aikasemmin tehty, ei tosin noin vaikeassa maastossa vaan enemmänkin pellolla ja harvassa metsässä. Donille tehtiin joku 10-20m jälki ja joka toisella askeleella oli makkaraa. Doni laitto heti nenän maahan kun vein sen jäljen alkuun, koko matkan kuului kova tuhina ja oikeita jälkiä mentiin koko matka. Nenäkin pysyi hyvin maassa loppuun asti. Doni sai kovasti kehuja sen nenän käytöstä ja siitä että se menee reippaasti eikä jää turhaan mönkimään. Ehkä tehdään tätä tulevaisuudessa vähän useamminkin, niinkuin varmaan hakuakin :)

Sunnuntaina kateltiin vielä toko juttuja Ullan opastuksessa ja tehtiin siis pelkkää lyhyttä seuraamista. Teki alusta asti tosi hyvin vaikka olikin ilmiselvästi aika väsy jo rankasta viikonlopusta. Pysy kuitenkin hyvin oikeella paikalla ja intoa riitti, käännöksetkin suju hyvin ja muistin jopa ite auttaa.

Lenkkeiltiin myös molempina päivinä hiukan koirien kanssa ja käytettiin uimassa joten loppuun vielä vapaita juoksu ja uinti kuvia! Kokonaisuudessaan tosi mukava ja antelias viikonloppu oli kyllä! Molemmat sytty kovasti ainakin flyballiin joten sitä tullaan varmasti useemminkin tekemään jos on vaan mahdollista! Kaikki viikonlopun kuvat löytyvät täältä.

5 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hirmusen kivalta, mekin haluttais vielä joskus päästä kokeilemaan flyballia.... :)

    VastaaPoista
  2. Varmaan on ollut kivaa. (: Aivan mahtavia kuvia. Pääsi tosi hyvin eläytymään tekstiin. Ihan kuin olisin ite ollut paikalla. (;

    VastaaPoista
  3. Isot kiitokset mukavista kommenteista :) Piristää kivasti!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana Doni! Sillä on niin upeita kelpie ilmeitä ja asennetta. :D Kiva leiri teillä on ollut!

    VastaaPoista