Miulta itseltäni loppui koulu vasta perjantaina, jonka lisäksi aloittelin samalla kesätöitä joten kotona oon kerennyt käymään vain kääntymässä. Kesätyöt tulee viemään myös harmittavasti agien viikkotreenejä pois päiväjärjestyksestä. Teen iltapäivä-iltatyötä, joten ohjattuihin päästään käytännössä vain vapaapäivisin.
Treenirintamalla ei edelleenkään henkiin heräämisen merkkejä. Oma motivaatio hukassa. Joko liian kuuma tai tulee vettä. Joo ei kiitos. Nämä seikat eivät ainakaan lisää motivaatiota. Agissa en ole saanut hankittua lisenssiä vieläkään, joten kisaamaan ei päästä. Tokossa kaikki kokeet täynnä ja tuntuu ettei edistytä ikuisuusongelmien kanssa minnekkään suuntaan. Seuranmestaruuksiin laitoin ilmon ja vapaatoiveen menemään. Toivottavasti tulee heräiltyä treenaamaan vaikka edes viikkoa aiemmin. Ja edelleen lappeenrannan alueella vaikuttavat - potkikaa mua treenikentälle, kiitän :D
Takapihalla duunailtu hiukan niitä sivullenousuja(.....), ei uutta. Perusasentotreeni tuottaa tulosta ja Doni loistaa <3 Passivoituminen - nopee perusasento - superpalkka. Ja kelpie on liekeissä. Tykkään. Jos tää säilyisi kentille asti niin ois aika jees. Kaukot tuntuu menevän eteenpäin. Onnistumisprosentti varmaan jo 60 paikkeilla. Lupaa hyvää. Muuta ei ollakkaan tehty.
Esineruutuja yksi kappale, ensin lenkin aikana nostoja ja palautuksia, mukana uudempiakin esineitä. Peltinen 5x5cm kokoinen karkkirasia, nousee oikein mainiosti! Tasasella kalisuttelee ja saattaa tiputtaa raville mutta "oikeassa"metsämaastossa tuo laukalla ja pitää kiinni hyvin. Hanskat ja tyhjät rasvatuubit varmasti. Varsinainenkin esineruutu tehtiin. 60x25m nousevaa metsää. 1. esine vasemmassa takakulmassa (hanska) 2. esine n. 10m takarajasta ja 5m oikeasta sivurajasta(rasvatuubi) 3. esine aikalailla keskellä (metallirasia)
Lähetin ensin vasenta rajaa pitkin, upposi tosi hyvin perälle asti, ilmeisesti meni esineestä ohi koska lähti menemään takarajaa pitkin oikeelle, käänty kumminkin puolessa välissä ja kävi noutamassa esineen. Palautti hyvin. Toista ei meinannut löytää, ei millään. Ekalla yrityksellä uppos hyvin ja kävi hyvin aluetta läpi mutta ei löytäny, alkoi ajautua alueelta pois ja kutsuin takasin. Toisella uppos myös hyvin ja lähti käymään läpi alaspäin ja sattui löytämään 3. esineen(metallirasian) nosti ja palautti hyvin. Palkkasin namein tässä vaiheessa. Ja sitten ei enää uponnut, ei millään. Muutamien lähetyksien jälkeen kävin viemässä koiran tauolle ja tsekkaamassa esineen tarkan paikan, jotta voisin auttaa koiraa. Kävin hakemassa koiran ja aika monen lähetyksen ja esinettä kohti otetun askeleen jälkeen löydettiin vihdoin! Oli pakko tän jälkeen jättää samoille sijoilleen ja tulla aloituspisteestä vielä lähettämään, hyvin haki ja sai pallon loppupalkaksi.
Ihanan iloisia kuvia! :)
VastaaPoista