tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ei oo mustaa valkosella, eikä läpinäkyvää


Voihan toko. Ja treenimotivaationpuutos. Tähän väliin onkin hyvä laittaa yks koeilmo menemään. Not. Doni kokeilee tokon saralla onneaan siis 28. päivä seuranmestaruuksissa. (kunnollisia) Treenikertoja edellisen kokeen jälkeen kasassa kolme. En tiedä mitä sanoisin :D Aina voi reipastua treenaamisen suhteen. Eikä enää muttia. Viime viikon höpinöihin siis. Eilen lenkkeiltiin kamerallisen Miiran sekä Mirkan ja kelpiejätkien Rapen ja Kurun kanssa, pojat tulivat hyvin juttuun. Kiitos kameralliselle kuvista!


Maanantaina miulla oli vapaapäivä, lenkkeiltiin reippaasti ja pihatokoiltiin, tiistaina ihan treenattiin kunnolla. Tehtiin paikkamakuita x2, ohjattua, seuraaminen ja luoksetuloa rallitellen. Aloitettiin paikkamakuilla. Ensimmäisen aikana kävin rakentamassa ohjatun ja ruudun(häiriönä). Sivullenousu oikein mainio, ollaan tehty nyt niin että samalla kun pomppaa vapautan lelulle, jonka oon käyny viemässä jonkun nurkan/kassin taakse(ei pysty kyttäämään), juostaan sit yhessä hakemaan lelu ja leikkimään. Toimii ainakin välillä. Ehkä yhtä heikosti kun edellisetkin tekniikat, ei voi tietää ellei kokeile. Toinen paikkis lyhyempi, mutta toimiva sivulletulo tälläkin kertaa. Ohjatussa keskimmäinen about viiden metrin päässä merkistä ja vasen ja oikee aavistuksen takaviistossa ja 10 metriä suunnilleen merkiltä. Suuntien erottelua. Kelpie joutui ihan kuuntelemaan. Ohhoh. Alkuun korvat hukassa ja saikin kolmen arvonnan jälkeen käydä pienellä jäähyllä. Jonka jälkeen rupeskin sujumaan. Ensimmäinen oikeelle, kaks vasemmalle ja vielä yks oikeelle. Palkkaukset nostoista, nyt teki tosi makeesti ja malttoi kuunnella, eikä vaan juossut. Jatkettiin seuruu pätkällä, alkuun painoi ja piippasi suoralla, tömistelin pari kertaa ja johan alkoi näyttää kauniilta! Hyvä Doni. Ei tehty kovin pitkää pätkää, paljon käännöksiä (jotka muuten oikein hyviä, oikealle vaatii erikoismaininnat) ja yksi pidempi suora. Loppuun luoksetulojen rallitteluita suorana ja eteentuloja. Hyvin juoksee. :D Eteentulot vaatii kyllä hiomista..

Keskiviikko vapaata, torstaina tokoa taas. Maahan-sivulle treeniä. Nyt onnistuneita ehkä 2/10....... Kertokaa joku mitä mä teen. Ei vaan toimi. En ees jaksa uhrata ajatuksia ja pohdintoja kohta tälle. Turhauttaa vaan viedä kokeeseen ja aloittaa koe kuutosella kun koira jäätyy liikkurista, maahanmeno matelua ja sivulle saattaa nousta toisella käskyllä ja hitaasti hinaten. Mutta iloisempia asioita oli kaukot. Teki paaaaljon hyviä vaihtoja ja osaa pidemmästäkin matkassa. Oli ajatus mukana. Yksi pidemmän matkan tunnarikin tehtiin ja oli oikein hyvä.


Koska toko on masentavaa ja ei vaan toimi niin tuuletettiin aivoja aksaamalla. Viikkotreenien skippaannuttua päätettiin pyörähtää ratatreeneissä kurvailemalla. Doni oli yllättävän ohjattavissa pitkän tauon jälkeen. Oli oikein hyvän mielen agiliitelyt ja mukava rata. Alun menin ottamaan vastaan 2 taakse josta tyrkkäys kepeille - vautsi miten hieno. Hyvä etten jääny suu auki tuijottamaan kun koira aloitti kepit. Keppien jälkeen valssi ja 5 jälkeen valssi. Seiskan jälkeen takaaleikkauksella kääntyi hyvin keinulle vaikka kasin takana odotteli putki(ei piirrustuksessa). Keinu vaatii erityismaininnan - oli hieno! pituuden jälkeen kipitin tekemään persjättöä. Mitä mulle on tapahtumassa? :D Ihminen joka ei uskalla koskaan ohjata koiraansa edestä ja väittää ettei se ohjaannu. Hups! Ja mainittakoon että kerkesin oikein mainiosti. Aalle kipitti kyllä pariin otteeseen, ennen kun hiffas kulkea silmät auki ja tajus että "hei täällä on putki, mietinkin mitä siinä heilut edessä". Lopulta tuli koko suoran mallikkaasti ja lattoi päätyä putkeen asti. Itse jäin aan toiselle puolelle. (mittasuhteet heittää, 14 oli pari metriä korkeammalla oikeesti ja 14-15 sivusuunnassa lähempänä toisiaan). 15 välistä ei meinannut tulla, tai siis en ottanut tarpeeksi haltuun. Renkaalle valssi, 17-18 välissä oli tarkoitus takaaleikata, mutta koira valui melkein 18 hypyn ohi ja pyörähtikin sisäkautta ympäri ja ajautui sitten huonossa kulmassa puomille, tajusi onneksi jarruttaa. Putken pään ohi ohjautui hyvin mut keppikulma ei vaan toiminu. muuri-kepit väli oli just just sen 5m joten siinä välissä ei ollut oikein mitään tehtävissä. Yritin vekata ennen muuria, ajautui pituudelle. Muurin jälkeen jos koitin ottaa haltuun niin ajautu ohi kepeiltä. Avokulmat on ollu aina vaikeita, tää oli jotenkin vielä pahempi. Lopulta kävin hakemassa ohjurin 2-4 keppeihin ettei pääse alottamaan 2 välistä, Kerran juos melkein päin kunnes hiffas että ainiiin täältäkö nää alkokin! Aivopalautuksen jälkeen ohjuri pois ja putken kautta, pieni vekki ennen muuria ja nyt toimi. 



3 kommenttia:

  1. Olipa positiivinen yllätys nähdä Lilon veljestä kuvia täällä! :)

    VastaaPoista
  2. Ai ovat sisaruksia! :D Kuru on varsin hurmaava pikkujätkä! Jos kiinnostaa niin lisää kuvia löytyy http://walesi.kuvat.fi/kuvat/2014/Australiankelpiet/Rape,+Kuru+&+Doni/

    VastaaPoista