sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Irrotessaan telineistä, laittaa silmät kii

Maanantai täysin vapaalla, tiistaina myös. Keskiviikko aamusta esineruutua ja illalla startattiin ulkoagikausi. Torstaina tokoa ja perjantaina jälkimetsässä, lauantaina vapaa ja tänään taas tokoa. Työharjoittelu vie voimat viikonlopuilta ja viikolla pitäis painaa pari päivää koulussa. Blogin ulkomuotokin kaipaisi kevättä ylleen. Vapaaehtoiset ilmoittautukoon. ;) Laitetaanpa viikko kuitenkin pakettiin.


Keskiviikko aamussa oli juuri sopivasti aikaa pienelle esineruututreenille. Tehtiin pelkkiä suoria pistoja ja natseilin palautuksesta. Sille olikin ilmiselvästi tarvetta kun ensimmäisellä Doni paineli hyvillä mielin tukka putkella mun ohi ja veti makuulle pusikkoon mälväämään hanskaa??? Okei. Pieni miettimistauko ja seuraavalla esineellä poimimisen jälkeen tiukka käskyn uusiminen ja palautuihan se mulle. Mälväsi kyllä ja heitteli minkä kerkesi. Pari esinettä vielä, molemmat hanskoja, koska niiden pitäminen mälväämättä vaikeinta. Kielsin napakasti kun alkoi viskomaan ja oho, kelpien suu meni kuin menikin kiinni ja viimoisella saatiin jo ihan kelpo suoritus! Tää kaipailee ilmeisesti vaan tiukempaa kuria esineiden kohtelun suhteen.

Illalla pitkästä aikaa viikkoagit koutsin silmien alla. Korkattiin myös ulkokausi, ja tuntui että Doni oli vähän poikkeuksellisen fiiliksissä ja vauhtia hiukan enemmän kun aivoja. Hieno ratapiirrustus myös jatkoksi. 8. oli puomi ja 9. putki. En jaksanut alkaa lisäilemään kun kokeiluversion numerot loppuivat jälleen.

Kun ei kerta ohjaudu niin ei sitten. Kurvit suoriksi eikä mitään reagointia ohjaukseen rintamasuuntaa kääntämällä. Uusi yritys ja voimakkaampi työntö niin saatiin koira kolmosenkin yli. 5-6 väli oli varmaan vielä piirrustustakin pidempi. Takaaleikkaus liian voimakkaana ja eihän se irronnut. Alusta siis. Nyt toimi 2-3 välikin nätisti kun ohjaustehostinkin kelpiestä löytyi. Loppupätkäkin aika mainiosti, hienot kontaktit ja putkeen meni. Toisella kierroksella peilikuvana, puomi ja putki jätettiin pois, 3 ja 2 suoritettiin molemmat "poispäin" hypäten. Mainio Doni <3 Korvat messissä ja ohjaustehostin kytkettynä ja loppuhässäkkäkin toimi takaaleikaten mainiosti. 


Torstaina pientä pihatokoiluja. Vauhdista seuraamaan tuloja, kaukoja ja tunnari. Aloitettiin tuskastuskaukoilla. Läheltä toimii, pitkästä matkasta ei läheskään. Suurin ongelma edelleen s-m. Aloittelin naksuttelemalla läheltä hyvistä vaihdoista, ja niit tulikin todella hyvin. Muutaman kerran sai huomauttaa, mutta teki heti paremmin ja kunnolla. Kaukopalkkahan oli jo aiemmin tuhoon tuomittu, mutta pitipä sekin kokeilla. Ja juu, ei. Triplahitausmoodi ja kyttäys. Jatkamme edelleen siis multa tulevalla palkalla. Pari metriä lisää matkaa ja ei vain toimi. Muut vaihdot nättejä, jopa s-i oli pienellä työllä jo korjattu (kopkop) ja toimii. S-m vaihdoista onnistuneita ehkä 1/4, muut tekee "tipahtamalla". Jatkettiin siis seuraamisilla. Kutsuin paikoiltaan seuraamaan tai laitoin puun kiertämisen kautta vauhdin maksimoimiseksi. Oli hauska treeni! Doni oli ihan liekeissä kaukojumituksista huolimatta ja teki silti tosi nätisti ja tarkasti. Lopuksi pitkästä matkasta tunnari. Lähti laukalla, mutta pysähtyi jostain syystä kasalla tuijottamaan hetkeksi miuta, ennen kuin aloitti haistelun? Aloitti kumminkin oma-aloitteisesti ja haisteli nopeasti, muttei maistellut. Oma palautui reippaalla laukalla ilman pureskelua!

Perjantaina jälkipäivä ja Miira oli seurana sekä räpsimässä muutamat todistusaineistot. Jäljellä pituutta 220m, keppejä 7 joista nousi lopulta 6. Ehti vanheta n 45min. Vauhtia jälleen aivan liikaa. Ensimmäisestä kepistä paineli ohi ihan surutta, ei edes merkannut joten annoin suoraan jatkaa. Toinen keppi nousi taas hyvin, jonka jälkeen rauhoittui taas jonkinverran. Seuraavat kaksi nosti hyvin, mitä nyt meinasi toisesta ruveta tekemään tulitikkuja naamani edessä. Jatkoi vielä hyvin matkaa, jonka jälkeen iski joku totaalinen häviäminen. Ei saanut millään hajua jäljestä ja poukkoili vähän sinne sun tänne ja nenäkin ilmeisesti lopetti jo toimintansa. Pyörittiin siinä sitten hetki ja kelpie täysin hukassa. Oltiin onneksi paikassa, jossa itse tiesin suunnilleen missä jälki menee ja pyysin hetkeksi sivulle josta uusi lähetys ja päästiin jatkamaan matkaa. Jäljesti loppumatkan hyvin, keppejä nousi. Mutta viimeinen keppi. En vaan ymmärrä mikä siinä on! Ei noussut tälläkään kertaa. Koitti painella ohi eikä reagoinut mitenkään. Avustuksilla ja hetken pyörimisen jälkeen nosti kuitenkin viimeinkin. Mikäköhän noilla ensimmäisillä ja viimeisillä kepeillä on? Muut nostaa hyvin ja nätisti eikä tarvitse mitään apuja, mutta noista on nyt useamminkin painellut/meinannut painella ohi. Huoh. 


Tänään tokoillen nurmikentällä. Kapulan palautusta, kaukoja, oikealle käännöksiä ja tunnaria jälleen. Aloiteltiin kapulan kanssa, käytössä ohjatun noudon kapula(isoin koko). Nätisti piti ja käsitteli, aiheena enemminkin palautusasento. Alkuun pari hyvää, kun intoa alkoi tulla tuli vinouskin taas mukaan. Innoissaan yrittää tunkea kapulaa melkein mun käteen kiinni ilmeellä "otaotaotase!" Parin palkattoman "oho" -suorituksen jälkeen tais alkaa aivoissa raksuttamaan ja saatiin kovastakin vauhdista oikein näppäriä ja nopeita palautuksia perusasentoon. Hyvän fiiliksen jälkeen voitiinkin siirtyä kaukojen ihmeelliseen maailmaan. Tnään koitin tehdä paljon muitakin vaihtoja, jotta sain palkkailtua enemmän edes jostain. Muut vaihdot nättejä. S-m vaihtojen onnistumisprosentti edelleenkin samoissa. Pitäis kai keksiä jotain. 
Oikealle käännöksissä aikamoinen lallaallaallaaa fiilis ja Doni ajoittain aivan jossain muualla. Ensin käännöksiä normiseuruussa, ei ne hurjan löysiä ole, mutta voisivat olla nätimpiä. Tekee skarpemmin juoksussa ja hitaassa. Tehtiin sit ihan pelkkää pa treeniä oikelle kääntyen. Pysyi mukana. Jatkettiin malliin pari askelta, käännös - seis. Nyt seilasi minne sattuu :D Näillä pysähtymisillä näkee hyvin kuinka hukassa ollaankaan. suoraan jatkettaessa ehtii ensimmäisillä asekeleilla korjaamaan paikan, mutta nyt ei ollukkaan armoa. Hyvin tsemppas! Tunnari pitkästä matkasta hyvä, jos ei lasketa taas pientä pysähtymistä ennen haistelua. Haistelee hyvin ja ripeästi ja paluttaa laukalla pureskelematta.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti