Voihan väsynyttä kelpie-eläintä, joka ei tosiaan ole kebab-eläin, eikä siitä saa kebabia vaikka eräs humaltunut mies tätä mieltä olikin. Suunnattiin torstaina jo Vantaalle ja suuntana perjantaina alkava ensimmäinen Kennelliiton Tokonuoret ryhmän valmennusviikonloppu. Kouluttajina meillä oli Riikka Pulliainen ja Katariina Kainulainen. Isot kiitokset vielä kouluttajille hyvistä vinkeistä! :) Ja videoista ja kuvista Nooralle ja Suville!
Perjantaina ei vielä treenattu, vaan aloitettiin Klaukkalassa, kennelliiton koulutustilassa, Riikan luennolla palkkaamisesta. Käsiteltiin vähän palkkaustapoja, koulutuksessa käytettäviä apuvälineitä, valmistautumista ja tärkeimpiä asioita treenatessa ja kisoissa. En nyt tarkemmin jaksa tätä kautta puida luennon antia. Tulee kilometripostaus jo muutenkin. Illalla mentiin vielä avajaisillalliselle hotelli Korpilammelle, jossa käytettiin koirat pikkulenkillä ja saivat illallisen ajan odotella häkeissä huoneessa.
Lauantaina busseiltiin majapaikastamme hotellin kautta Tuusulaan Avoinluokka -hallille. Aloiteltiin jakamalla porukka puoliksi kouluttajille. Me aloitettiin Katariinan kanssa ja noudolla. Ja no, meidän ongelmanhan piti olla se, että tuo palauttaa kapulan liian kauas ja mun on vaikea kurkotella sitä pois siltä. Niin ja joo. Esimerkkivideo meidän ongelmasta tuossa seuraavassa videossa ekana. Ja ongelmaahan ei siis ollut. :D Tehtiin kuitenkin muutamia erilaisia palautusharjoituksia. Videoita noutojutuista:
Puukapulan ongelman piilottelun takia katottiin sit metsun "ällööööö" pelleilyä vieraalla kapulalla. Ongelma näkyy vieraalla kapulalla, muttei omilla. Tekee siis niin että lähtee hyvin metskulle, ottaa näppärästi suuhun, tulee metrin eteenpäin ja sylkäsee. Loppumatka menee miten menee, joko tuo äärettömien kannustuksien kautta tallustellen tai heittelee miten sattuu. Ruotsalaisella keksi että täähän pyöriikin. Ongelma näyttää siis tältä:
Saatiin vinkiksi vaan leikkiä metskun kanssa, koiralle varmuutta metskun tuomiseen ja mun pitää vaatia se tuomaan kapula leikissä mulle ja tiputtelusta leikki vaan jatkuu niin kauan kunnes kapula pysyy suussa. Ja toisena, lisää, lisää, lisää vieraita metskuja.
Kerettiin Katariinan kanssa kattelemaan myös meidän possuilu ruudun seuraamisongelmaa. Doni tulee siis seuraamiseen ihan hyvin ja lähtee melkein seilaamaan ja seuraa about parin metrin päässä. Perusasentoon mennessa korjaa nopeasti. Pääteltiin että Donin mielestä liike loppuu seuraamiseen tultaessa, eikä ole ymmärtänyt että pitäisi tehdä loppuseuruu vielä hyvin. Saatiin vinkeiksi tehdä kierron kautta seuraamaan tulemisia ja laittaa seuruu pätkään ennen pysähdystä käännöksiä. Ja napakampi käskytys(ehkä pieni käsimerkki) Donin lähestyessä mua. Näillä jatketaan siis.
Tähän väliin pidettiin ruokatauko ja kuunneltiin Päivi Heinon luento Antidopingista. Tauon jälkeen jatkettiin Riikan kanssa. Tähän väliin tehtiin myös paikkamakuu ja Doni teki toisen makuuryhmän kanssa istumisen. Paikkamakuu oli noin 3min, piilossa, en palkannut. Makas hyvin, ryhdikkäästi ja oli ihan hiljanen. Ei vaihtanu edes lonkalle. Istuminen myös hyvä, ottaen huomioon että ei olla treenattu melkein yhtään. 2min, palkkasin kolmesti. Kerran valahti istumaan kun vieressä oleva käskytti koiransa aika kovasti maahan. Kävin lyhyitä aikoja piilossa.
Doni aloitteli tunnarista. Tahdoin vinkkejä miten jatkaa eteenpäin, ja tahdoin myös kokeilla miten toimii täysin vieraassa paikassa, vieraalla pohjalla ja vieraan kopeloimilla muilla kapuloilla.
Alkuun matto aiheutti kiinnostusta ja lähti kaartelemaan, mutta löysi ilman lisäkäskyä takaisin kapuloille. Maistoi yhtä vierasta, mutta sitten toi kuitenkin oman. Vieraan kopeloimat kapulat eivät häirinneet, eikä myöskään toisella puolella treenannut koira. Saatiin tunnariin paljon vinkkejä:
- lähestymistä erisuunnasta kapuloille ja pikkuhiljaa matkaa pidennellen
- itse edelleen polvillaan maassa, pikkuhiljaa etäisyyttä kapuloille
- ohjaaja koko etsinnän ajan passiivinen, jos nostaa/tuo väärää kapulan laitto hiljaa taskuun, koiran tulee itse jatkaa etsimistä
- lopulta superkehut omasta
- maisteluun ei tarvitse puuttua koska se on pientä
- paljon erilaisia pohjia, vaikkei pohjan kanssa suurta ongelmaa ollutkaan
Katseltiin myös zetaa ja ongelmana "istu" ja "seis" sanojen sekoittaminen, etenkin jos istuminen tulee ennen seisomista. Ja sekoitti myös nyt. Riikan mielestä ongelma saattaisi johtua samanlaisista käskysanoista (IStu, seIS). Ajateltiin vaihtaa seisomisen käskysana seis > stop(/top?). Katsotaan auttasko tää meidän sekoitteluun. Muuten oli ihan jees. Odottaa ihan hyvin ja paikallaan ja lähtee hyvin mukaan seuraamiseen.
Treenien jälkeen suunnattiin hotellille, johon mekin Donin kanssa jäimme yöksi. Sunnuntai aamupäivästä suunnattiin taas kennelliiton hallille. Aloitettiin päivä paikkamakuilla ja istumisella. Tehtiin koemalliin, kehääntulotarkastuksineen ym. Istuminen oli ensin, pituus 2min. Loistava Doni! Olin piilossa ja kävin kerran palkkaamassa. Kesti tosi hyvin, oli ryhdikäs, keskittyi ja tuijotti koko ajan piiloa. Palkkasin namilla. Perään makaaminen, 4,5min tääkin oli taas loistava! Makas hyvin ja hiljaa koko ajan, keskittyi, vaihtoi jo alussa lonkalle. Oon päättäny että saa vaihtaa lonkalle kunhan vaan makaa rauhallisesti, joten en puuttunut.
Me aloitettiin Riikan kanssa ohjatun merkki probleemalle. Ja nythän niitä ongelmia on kolme: "väyhväyh", merkin saalistus tyylin seuraava video ja kapuloille varastaminen.
Doni tietää tasan tarkkaan kuitenkin seuraavat asiat: merkkiä: sinne mennessä ei haukuta, merkkiä kohdellaan nätisti ja siihen EI saa koskea sekä merkillä ollaan niin kauan kunnes toisin sanotaan. Lievää perseilyä siis ilmassa. Riikalta saatiinkin ihan reippaat neuvot: haukkumisen tai saalistuksen ilmetessä koiraa mahd. nopeasti pannasta kiinni, viedään merkille ja koiralle sanotaan "nätisti tullaan tähän" koirasta irti ja uusiksi. Varasteluun sama homma, ja muistetaan estää koiraa ennen kuin se on kapuloilla > muuten pääsee itse palkkaamaan itsensä.
Venyneen ruokatauon ja juttutuokion aikana tehtiin keskenään Donin kanssa hyppynoutoa vieraalla metskulla ja pientä seuraamispätkää ja namnam <3 Täydellinen doi.
Ruokkiksen jälkeen katottiin Katariinan kanssa meidän seuraamista, toimi ihan ok:sti. MUTTA perusasento. Koira on ihan ulapalla ja muissa maailmoissa, katsekontaktista ei tietoakaan. Ohjeeksi oikeestaan vaan perusasento treeniä, aikaa vaihdellen, palkkaus lelulla ja katsekontakti vaadittava koko perusasennon ajan.
Loppuun tehtiin vielä ihan kokeilun innosta(muistaako enää mitään) täyspitkillä matkoilla EVL - ruutu. Ja ei mulla muuta kun että Doni <3 Oli aika makee. Seuraaminen possuilua mut muuten aika jees.
Viikonlopusta päälimmäisenä jäi mieleen se, että mulla on käsissä niin just SE koira. Se on täydellinen koira juuri mulle. Elämäni koira Doni ♥
Lauantaina busseiltiin majapaikastamme hotellin kautta Tuusulaan Avoinluokka -hallille. Aloiteltiin jakamalla porukka puoliksi kouluttajille. Me aloitettiin Katariinan kanssa ja noudolla. Ja no, meidän ongelmanhan piti olla se, että tuo palauttaa kapulan liian kauas ja mun on vaikea kurkotella sitä pois siltä. Niin ja joo. Esimerkkivideo meidän ongelmasta tuossa seuraavassa videossa ekana. Ja ongelmaahan ei siis ollut. :D Tehtiin kuitenkin muutamia erilaisia palautusharjoituksia. Videoita noutojutuista:
Puukapulan ongelman piilottelun takia katottiin sit metsun "ällööööö" pelleilyä vieraalla kapulalla. Ongelma näkyy vieraalla kapulalla, muttei omilla. Tekee siis niin että lähtee hyvin metskulle, ottaa näppärästi suuhun, tulee metrin eteenpäin ja sylkäsee. Loppumatka menee miten menee, joko tuo äärettömien kannustuksien kautta tallustellen tai heittelee miten sattuu. Ruotsalaisella keksi että täähän pyöriikin. Ongelma näyttää siis tältä:
Saatiin vinkiksi vaan leikkiä metskun kanssa, koiralle varmuutta metskun tuomiseen ja mun pitää vaatia se tuomaan kapula leikissä mulle ja tiputtelusta leikki vaan jatkuu niin kauan kunnes kapula pysyy suussa. Ja toisena, lisää, lisää, lisää vieraita metskuja.
Kerettiin Katariinan kanssa kattelemaan myös meidän possuilu ruudun seuraamisongelmaa. Doni tulee siis seuraamiseen ihan hyvin ja lähtee melkein seilaamaan ja seuraa about parin metrin päässä. Perusasentoon mennessa korjaa nopeasti. Pääteltiin että Donin mielestä liike loppuu seuraamiseen tultaessa, eikä ole ymmärtänyt että pitäisi tehdä loppuseuruu vielä hyvin. Saatiin vinkeiksi tehdä kierron kautta seuraamaan tulemisia ja laittaa seuruu pätkään ennen pysähdystä käännöksiä. Ja napakampi käskytys(ehkä pieni käsimerkki) Donin lähestyessä mua. Näillä jatketaan siis.
Tähän väliin pidettiin ruokatauko ja kuunneltiin Päivi Heinon luento Antidopingista. Tauon jälkeen jatkettiin Riikan kanssa. Tähän väliin tehtiin myös paikkamakuu ja Doni teki toisen makuuryhmän kanssa istumisen. Paikkamakuu oli noin 3min, piilossa, en palkannut. Makas hyvin, ryhdikkäästi ja oli ihan hiljanen. Ei vaihtanu edes lonkalle. Istuminen myös hyvä, ottaen huomioon että ei olla treenattu melkein yhtään. 2min, palkkasin kolmesti. Kerran valahti istumaan kun vieressä oleva käskytti koiransa aika kovasti maahan. Kävin lyhyitä aikoja piilossa.
Doni aloitteli tunnarista. Tahdoin vinkkejä miten jatkaa eteenpäin, ja tahdoin myös kokeilla miten toimii täysin vieraassa paikassa, vieraalla pohjalla ja vieraan kopeloimilla muilla kapuloilla.
Alkuun matto aiheutti kiinnostusta ja lähti kaartelemaan, mutta löysi ilman lisäkäskyä takaisin kapuloille. Maistoi yhtä vierasta, mutta sitten toi kuitenkin oman. Vieraan kopeloimat kapulat eivät häirinneet, eikä myöskään toisella puolella treenannut koira. Saatiin tunnariin paljon vinkkejä:
- lähestymistä erisuunnasta kapuloille ja pikkuhiljaa matkaa pidennellen
- itse edelleen polvillaan maassa, pikkuhiljaa etäisyyttä kapuloille
- ohjaaja koko etsinnän ajan passiivinen, jos nostaa/tuo väärää kapulan laitto hiljaa taskuun, koiran tulee itse jatkaa etsimistä
- lopulta superkehut omasta
- maisteluun ei tarvitse puuttua koska se on pientä
- paljon erilaisia pohjia, vaikkei pohjan kanssa suurta ongelmaa ollutkaan
löytyi! |
Treenien jälkeen suunnattiin hotellille, johon mekin Donin kanssa jäimme yöksi. Sunnuntai aamupäivästä suunnattiin taas kennelliiton hallille. Aloitettiin päivä paikkamakuilla ja istumisella. Tehtiin koemalliin, kehääntulotarkastuksineen ym. Istuminen oli ensin, pituus 2min. Loistava Doni! Olin piilossa ja kävin kerran palkkaamassa. Kesti tosi hyvin, oli ryhdikäs, keskittyi ja tuijotti koko ajan piiloa. Palkkasin namilla. Perään makaaminen, 4,5min tääkin oli taas loistava! Makas hyvin ja hiljaa koko ajan, keskittyi, vaihtoi jo alussa lonkalle. Oon päättäny että saa vaihtaa lonkalle kunhan vaan makaa rauhallisesti, joten en puuttunut.
Me aloitettiin Riikan kanssa ohjatun merkki probleemalle. Ja nythän niitä ongelmia on kolme: "väyhväyh", merkin saalistus tyylin seuraava video ja kapuloille varastaminen.
Doni tietää tasan tarkkaan kuitenkin seuraavat asiat: merkkiä: sinne mennessä ei haukuta, merkkiä kohdellaan nätisti ja siihen EI saa koskea sekä merkillä ollaan niin kauan kunnes toisin sanotaan. Lievää perseilyä siis ilmassa. Riikalta saatiinkin ihan reippaat neuvot: haukkumisen tai saalistuksen ilmetessä koiraa mahd. nopeasti pannasta kiinni, viedään merkille ja koiralle sanotaan "nätisti tullaan tähän" koirasta irti ja uusiksi. Varasteluun sama homma, ja muistetaan estää koiraa ennen kuin se on kapuloilla > muuten pääsee itse palkkaamaan itsensä.
Venyneen ruokatauon ja juttutuokion aikana tehtiin keskenään Donin kanssa hyppynoutoa vieraalla metskulla ja pientä seuraamispätkää ja namnam <3 Täydellinen doi.
Ruokkiksen jälkeen katottiin Katariinan kanssa meidän seuraamista, toimi ihan ok:sti. MUTTA perusasento. Koira on ihan ulapalla ja muissa maailmoissa, katsekontaktista ei tietoakaan. Ohjeeksi oikeestaan vaan perusasento treeniä, aikaa vaihdellen, palkkaus lelulla ja katsekontakti vaadittava koko perusasennon ajan.
Loppuun tehtiin vielä ihan kokeilun innosta(muistaako enää mitään) täyspitkillä matkoilla EVL - ruutu. Ja ei mulla muuta kun että Doni <3 Oli aika makee. Seuraaminen possuilua mut muuten aika jees.
Viikonlopusta päälimmäisenä jäi mieleen se, että mulla on käsissä niin just SE koira. Se on täydellinen koira juuri mulle. Elämäni koira Doni ♥
Hyvältä näyttää meno. Toivon, että me päästään Capon kanssa samaan :)
VastaaPoistaKiitoksia :)
PoistaValahti varmaan makaamaan eikä istumaan ;)
VastaaPoistaHieno Döni.
En osaa kirjottaa. Ja kilometriromaanipostauksen läpilukeminen ei käy edes mielessä :D
Poista