keskiviikko 13. helmikuuta 2013

We knew it all along


Mikä päivitys tauko muka taas? En tunnusta. Nyt olen itse kipeänä sängyn pohjalla makaamassa niin kerkiää kirjoitellakkin. Kevät taitaa alkaa pikku hiljaa lähestyä, kun koiratapahtumista ilmoittelevat palstat alkavat taas heräillä talviunilta. Tykkään! Suurena yllätyksenä bongasin meille möllitokon parin viikon päähän! Päästään vähän katselemaan, missä vaiheessa oikeasti ollaan tokon suhteen. Tunnari jätetään luultavasti välistä, toimii tällä hetkellä edelleen lyhyellä matkalla kotona, mutta en ole uskaltanu lähteä vielä kauheasti vaikeuttamaan ja pilaamaan sitä. Odotellaan myöskin vastausta, että ollaanko päästy Kennelliiton Tokonuoriin. Miiralle jälleen kerran kiitokset kuvista :) 

Doni 2,5v



Viime viikkoina ollaan pyritty treenaamaan ihan normaalisti. Aksailut menee hyvin! Kauhea polte olisi päästä kisaamaan, mutta minkäs voit kun omaa autoa ei vielä ainakaan muutamaan vuoteen ole, eikä foorumilla kyytien huutelusta ole ollut järin apua. Toko puolellakin menee, ainakin omasta mielestä, varsin mukavasti. Ollaan päästy muutaman kerran flyballin jälkeen jäämään hallille tekemään häiriössä toko juttuja ja pitkästä aikaa paikkamakuita ryhmässä. Hyvin on muistunut mieleen. Ainoana ongelmana ehkä taas luoksetulo. Ääh. Toimii-ei toimi-toimii-ei toimi. Joko himmailee, tai sitten seisomiset muuttuu maahanmenoiks. No, tehdään nyt vaan läpijuoksuja ja seisomisia. Maahanmeno on kuitenkin niin varma, ettei vaadi suurempaa treenaamista.





2 kommenttia: