Taukoa, pimeyttä, paljon lunta ja lisää taukoa. Tiivistettynä noin lyhykäisesti meidän viimeviikot. Mitään ei olla tehty, pimeä tuntuu olevan jatkuvaa, vaikkakin lumi on omalta osaltaan vähän kirkastanut pimeyttä. Lumesta ollaan saatu nauttia ihan riittämin ja mun mielestä sitä on nyt just sopivasti, eikä kiitos lisää yhtään tai meidän lenkkeilyt vaikeutuu entisestään. Ne muutamat metsäreitit missä voi lenkkeillä, on tietenkin vedetty hiihtoladuiksi ja muualla on lunta melkein polviin asti. Lievää haasteellisuutta näkyvissä siis lenkkeily rintamalla. Jalka parantui nopeasti, ja saatiin vapautus hihnalenkeistä.
Agilityssä vietetään kumminkin treenitaukoa koko joulukuu ja tokon treenaaminen on treenipaikkojen puutteesta johtuen täysin häveyksissä. Tokon treenaaminen on vaan yksinkertaisesti jäänyt. Se muutamaan otteeseen jo mainittu lumi tuli vähän sotkemaan suunnitelmia ja valloitti kaikki treenikenttämme. Ei olla siis tehty mitään. Viime perjantaina tuumailtiin umpihangessa treenaillen vähän ruutua, ohjattua sekä tunnaria oman piilottelulla. Virtaa löytyi, korvat alkuun hukassa. Karkaili sekä ruutuun että merkiltä ohjatun kapuloille. Pieni rauhoittumistauko, jonka jälkeen alkoi sujua.
Tänään lenkkeiltiin Ellan & Elvin sekä Mirkan & Rapen kanssa meidän metsiköissä ja siltä reissulta löytyykin koko postauksen ainut kuva. Kiitokset Ellalle :D Oma kamera on vetäytynyt talviunille.
Tän vuoden tavoitteistakin vois alkaa pikkuhiljaa tekemään pientä yhteenvetoa ja suunnitella vähän ensivuotta. No, jos lupaan ennen joulua sellaista toteuttaa? :D
Agilityssä vietetään kumminkin treenitaukoa koko joulukuu ja tokon treenaaminen on treenipaikkojen puutteesta johtuen täysin häveyksissä. Tokon treenaaminen on vaan yksinkertaisesti jäänyt. Se muutamaan otteeseen jo mainittu lumi tuli vähän sotkemaan suunnitelmia ja valloitti kaikki treenikenttämme. Ei olla siis tehty mitään. Viime perjantaina tuumailtiin umpihangessa treenaillen vähän ruutua, ohjattua sekä tunnaria oman piilottelulla. Virtaa löytyi, korvat alkuun hukassa. Karkaili sekä ruutuun että merkiltä ohjatun kapuloille. Pieni rauhoittumistauko, jonka jälkeen alkoi sujua.
Tänään lenkkeiltiin Ellan & Elvin sekä Mirkan & Rapen kanssa meidän metsiköissä ja siltä reissulta löytyykin koko postauksen ainut kuva. Kiitokset Ellalle :D Oma kamera on vetäytynyt talviunille.
Jokainen luultavasti tunnistaa, mutta kertauksena vasemmalta oikealle: Doni, Elvi ja Rape |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti