torstai 20. joulukuuta 2012

Cause you burn with the brightest flame

Pikkuhiljaa alkaa olla vuosi taas pulkassa. Kaksi viikkoa ja eletään jo vuotta 2013. Tää vuosi on ollut koiraharrastuksen kannalta hyvä vuosi, ja kyllä muutenkin. Päälimmäisenä nyt mieleen tulee Donin kanssa saavutettu nuorten tokon SM-kulta. Toivottavasti jatkettaisiin samaa suuntaaensi vuonnakin! Lupasin nyt vähän analysoida meidän tämän vuoden tavoitteita ja samalla rustailla ensi vuodeksi jotain tavoiteltavaa. Kuvituksena vähän viime vuoden kuvamatskua.

Tokossa viimonen ykkönen eli TK1 ja avoimen liikkeet hinkataan kuntoon ja jos käytäis kesällä hakemassa jostain AVO1
   - Neljä koetta, neljä ykköstä. Tk1 saatiin toukokuun lopulla ja kahden viikon päästä startattiin jo ekaa kertaa avoimessa. Syyskuun alussa nuorten sm-kisoissa avoimen voitto ja Tk2 kasassa!
Agilityssä kisaamisen aloittaminen. Jos vaikka ahkerasti tahkottais ykkösistä yksi nolla ainaskin
    - Kisaaminen aloitettiin maaliskuussa oman seuran kisoissa. Olemattomilla 9 startilla ei saatu aikaan kuin räpellystä: 1x vitonen, 2x 15vp ja loput hylkyjä.
Nuorten SMit agissa sekä tokossa! 
   - Käytiin! Agilitystä 15vp ja 5. sija tokosta 186p AVO1 ja SM-kultaa. 
BH mahdollisesti.
   - Käytiin ja läpi päästiin.
Hakuillaan ja tampataan jälkeä useemmin, omaksi iloksi vaan.
   - Hakuilun määrä laskettavissa yhden käden sormin. Jälkeä tehtiin vähän enemmän, mutta ei sitäkään kovin paljoa. 
Luonnetesti
   - Ei ehditty mahduttaa oikein mihinkään väliin, joten jäi käymättä. 
Viitisen näyttelyä, muutama ERI ois mukava saada
   - Ei käyty loppujen lopuksi kuin erkkarissa, vaikka kalenteri olikin pitkä. Erkkarista NUO ERI2 SA
Terveystarkit mahollisimman pian alkuvuodesta kun viime vuonna ei keritty
   - Käytiin kuvauttamassa lonkat & kyynärät.
Kallen kanssa tarkotus kerätä enemmän startteja agilityssä ja saada koiralle lisää itsevarmuutta radalle. Jos tänä vuonna ekat nollat?
   - Kallen treenailuja ja kisailuja haittasi vihoitellut polvi. Nyt päätettiinkin jättää Kalle eläkkeelle agilitykoiran virasta. Vaikka polvesta ei mitään löytynytkään, niin ajateltiin kuitenkin jättää agility pois kuvioista. Kallelle viime vuodelta neljä starttia, 2x 10 ja 2 x HYL 
Niin ja Kallenkin kanssa nuorten SMit!
   - Kallen polvi kenkkuili juuri smeitten alla... 
Tokoillaan omaksi iloksi.
   - Tokoiltiin jonkun verran omaa hömppätokoa.

+Plus tietenkin pyritään  kaikki pysymään koko vuosi mahdollisimman terveinä! 
No,  ei onnistuttu. Miun oma nilkka temppuili keväällä sekä syksyllä. Doni sairasteli kuluneena vuonna korvatulehduksen, kennelyskän ja venäytti vielä kaupan päälle jalkansa(eri jalka) viime talvena sekä nyt loppusyksystä. Ja Kallen polvi alkoi oireilemaan viime kesänä. 

Ensi vuonna sitten: 
- Loppukeväästä voittajaan, VOI1
- Agilityssä ahkerampaa kisaamista ja treenaamista, kakkosiin nousu
- Pyritään pääsemään tekemään enemmän pk-juttuja. Mahdollisesti johonkin porukkaan?
- Rally-tokoilua ja flyballia hupilajeina!
- Raunioita vois käydä myös katsastamassa.
- Aktiivisempaa näyttelyissä pyörimistä, viimeinen serti.
- Luonnetesti keväällä/kesällä.
- Nuorten SM-kisat

- Pyritään pysymään molemmat mahdollisimman terveinä, ohjaaja opettelee ohjaamaan kelpietä radalla ja pidetään ennenkaikkea hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti