Mikä päivittämättömyys? Hupsista. Monta kertaa oon menneen viikon aikana suunnitellu jo bloggerin avaamista ja blogin pikaista päivittämistä, mutta mitään en ole aikaiseksi saanut. Nyt kuitenkin muutaman viikon pientä päivitystä. Viime viikolla tokoiltiin muutamaan kertaan, Doni kävi kerran agility treeneissä samoin kuin saikulta palaillut Kalle. Lauantaina pyörähdettiin seuranmestaruuksissa pöllöilemässä ja toteamassa, että taidetaan palata treenaamaan. Kalle teki superhienot kepit ja Doni esitteli ainoastaan kisoissa esiintyviä keppiongelmiaan x10. Kalle löys myös miljoonittain kivoja kontaktiesteitä. Sunnuntaina Ella ja Elvi kävivät meidän seurana treenaamassa ja lenkkeilemässä ja kameraakin ulkoilutettiin (Donin tokokuvista Ellalle kiitokset!). Doni tokoili vähän miten sattuu.
Maanantaina reippailin ostamaan oikein omat tunnarikapulat ja ruutunauhat ja kadonnut treeni-into on alkanut löytyä. Maanantainasiis tokoiltiin, tiistaina Doni aksas, keskiviikkona Kalle, torstaina Doni tokoili niinkuin myös tänään, eli lauantaina. Ja huomenna suunnataan agiepiksiin ihmettelemään taas pikkukelpien keppiongelmaa, joka ilmaantuu siis vain kisoissa.
Jos sitten vaikka vähän voivoi -liikkeitten osaamis(tai osaamattomuus)päivittelyä
Paikkamakuu(4min): Pitäisi kestää. Ei olla nyt hirveesti paikkikseen kiinnitetty huomiota, mutta ollaan tehty kuitenkin reippaita viiden minuutin piilopaikkamakuita.
Seuraaminen vaatii lisää ja lisää kestoa. Lyhyempiä seuraa hyvin, mutta mitä pidempään seuruutan, sitä levottomammaksi menee. Alkaa poikittaa ja paikka rupeaa heilumaan. Etenkin pitkät suorat on ongelmallisia. Askeleet toimii, ainakin toistaiseksi, joka suuntaan. Peruutuksissa saattaa kuulua muutama väyh ja oikealle sai olla tiiviimpi. Paikallaan käännökset vasempaan ja täykkäri toimii ja taas kerran oikea vaatii vielä treeniä, jotta se näyttäis hyvältä.
Istuminen toimii vaihtelevasti. Välillä istuu ja välillä seisoo. Lisää, lisää toistoa toiston perään vain.
Luoksetulo ollaan kerran tehty kokonaisena, eikä edes hiipinyt! Tässä ruvetaan tekemään nyt melkeimpä pelkkänä läpijuoksuna ettei mee taas hiipparoinniks. Seisominen vähän valuu, mutta maahanmeno on napakka!
Ruutukin toimii vaihtelevasti. Pääosin löytää kuitenkin oikeaan paikkaan mutta välillä kääntyy ympäri jo ennen ruutua. Tämäkin vaatii vain treeniä ja lisää varmuutta tekemiseen. Ampuu kuitenkin hyvällä vauhdilla kohti ruutua ja osaa katseella etsiä ruudun. Täydestä matkasta ei kuitenkaan vielä toimi.
Estenouto kaipaa malttia. Liikaa intoa pienessä eläimessä. Höseltää kapulalla(ei ota heti ja kunnolla suuhun vaan meinaa jäädä pelaamaan) ja palauttaa vinoon. Pääidea kuitenkin tässäkin aikalailla hallussa.
Metallinouto on ihmeen hyvä. Satunnaisesti saattaa palauttaa ravilla, mutta ei mitään sen ihmeempiä. Eikä edes pyöri kelpien suussa samalla tavalla kuin puinen kapula.
Tunnari eli arvonta. Pääidea aivan hukassa. Oon piilotellu omaa ja kyllä se sitä tarmokkaasti ettii vaikka olis kuinka piilossa. Kuitenkin jos lisätään yksikin kapula lisää niin tuo sen. Musta tuntuu, että Donin mielestä tunnarin idea on tuoda se tunnarikapulalta näyttävä esine mikä ensin löytyy. Jos joltain löytyy jotain vinkkejä tähän niin ne otetaan avosylin vastaan.
Kaukot toimii lyhyestä matkasta mutta seittemän metriä taitaa olla tällä hetkellä aika maksimi, sen jälkeen alkaa valumaan eteenpäin kaikissa muissa, paitsi i-m vaihdossa. Seisomiseen siis lisää tekniikkaa, ettei valu eteenpäin. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Lyhyestä matkasta tekee kuitenkin ihan nättejä vaihtoja.
Ja voittajahan oli tavoitteena ensi keväänä? Saa nähdä :D Treenattavaa löytyy ainakin.
Hui, tämän päivityksen perusteella ootta menneet aimo harppauksen eteenpäin siitä, mitä olen viimeksi teiän tokoilusta lueskellut. No, siitä tosin on aika itkä aika :D
VastaaPoistaHah, kiitos :D Kieltämättä ollaan kyllä tän vuoden aikana tultu aika paljon eteenpäin.
Poista