Käytiinpä vähän epistelemässä sunnuntaina! Kerrankin onnistuneet epistelyt kelpien kohdalta! Ei lainkaan perseilyä eikä muutakaan ylimääräistä sähläystä. Kelpie kuunteli molemmilla radoilla(ekalla kontakti ajoittain rakoili, mutta toka oli jo loistava) ja sehän kulki. Ohjaajakin kuulemma kulki viimestään jo tokalla radalla. Oltiin Donin kanssa siis kisaamassa kaks rataa, ekana 2-3lk rata ja toisena varsinainen ykkösten rata. Molemmat radat oikein mukavia!
Jos ekaks ensimmäisen radan analysointia. Alussa en ees kuvitellu sen ampuvan tolle hypylle(tarkotushan oli mennä suorassa olvevan hypyn kautta aalle). Takaakierrolla taaskin olematon koiran haltuunotto ja kelpie kävi seikkailemassa jossain. Keppien jälkeen taas ohjaajalta oletus että koira käntyis tuolla tavoin. Olin suunnitellut tohon myös sellasen "törmää kelpieen" -ohjauskuvioon, mut sekin vähän petti, kelpie olikin oletettua nopeampi! Loppuradalla ei sit kerinny ongelmia olemaan :D
Ykkösten rata olikin sit tosi kiva ja sujuva. Radalla ei kummosempia kommentointia vaativia kohtia, ja kerkesin jopa tonne renkaalle!! Joka oli siis suuri ihme :D Ainut vain että mulla oli liian kiire radalle ja unohdin odottaa tuomarin lähtölupaa...... Hups. Mut oli makee rata, silti!
Edit// Sen ykkösten videonkin vois tietty laittaa esille.....
Hei hei hei, ohjaa sitä koiraa! :D Hieno kepeille syöttö kyllä, vaukke!
VastaaPoistaps. kelpie on aina odotettua nopeampi..
Mahtava tuo video ;D
VastaaPoistaSini: Tällä kertaa olin ite odotettua nopeampi :D Mutta joo, koiran ohjaaminen ois ihan suositeltavaa!
VastaaPoistaÄlä välitä, multa unohtuu ohjaaminen välillä myös. On se kumma kun koira ei mene sinne minne ajattelen sen menevän! Miksei se muka kulje kuin ajatus.. Sofin kanssa vielä kerkesi korjaamaan omat erheet (+ Sofi korjasi minun virheitä todella, todella paljon), mutta Jehna kyllä lankeaa minun viboihin heti. :D Se tekee omat ratkasut, jos multa ei ohjetta kuulu. Ymmärrettävää kyllä..
VastaaPoistaKuulostaa tutulta! :D Doni on jo väärässä paikassa jos en kerro sille minne pitää seuraavaks mennä kun taas Kalle jää ekaks pyörimään ja ampuu vasta kohta jonnekkin.
Poista