torstai 9. kesäkuuta 2011

Helle tietää lisää uimista.

Ja Doni on ainakin keksinyt uimisen idean ja päässyt ehkä liiankin syvälle :D Enää ehkä täysiä juokseminen ja makkara ei ookkaan ykkösjuttuja ainoastaan vaan mukaan kuvioihin näyttää tulevan myös uiminen. Muuta ei ollakkaan pahemmin kuumuuden takia tehty siis kun uitu, miusta pikkuhiljaa alkaa tuntumaan että toi oikeesti varmaan asuis vedessä sillä se ihan muuten vaan juoksee aina veteen kun päästään rantaan :D
Tokoiltu ollaan ihan pikkasen ja alkuviikosta uskallauduttiin agilityn sijaan(kyytiongelma) käydä vähän juoksemassakin illalla.Tokon suhteen ollaan tehty vähän sekalaisesti kaukoja lyhkäsellä matkalla matkalla ja sitten liikkeestä seisomaan jäämistä ja pari maahanmenoa, edelleen toi tykkää sekottaa jostain syystä ne, välillä se menee seiso käskyllä maahan tai sitten jää maahan käskyllä seisomaan. Väärästä jäävästä ollaan vaan otettu ilman mitään sen erikoisempia liike uusiks jolloin se viimeistään on onnistunut. Jäämisessä ei kummankaan käskyn aikana ole mitään ongelmaa vaan välittömästi pysähtyy/menee maahan. Sitten ollaan tehty pieniä seuraamis pätkiä, aika hyvin toimii, vähän vielä keulii muttei kuitenkaan pahemmin, perusasentoihinkin jää nykyisin jopa oikeelle paikalle! Piilopaikkista ollaan kans tehty uutena juttuna ja kertaakaan ei oo lähteny ryömimään, ruvennu haistelemaan eikä muutakaan ylimääräistä. Hienosti makaa skarppina tuijottaen piiloon. Ollaan tehty vaan pisimmillään parikyt sekunttia ja alkuun niin että käyn vaan piilossa ja takasin heti palkkaamaan. Donin kuitenkin pitää aina lähteä tsekkaamaan vapautuksen jälkeen että mitä ihmeellistä siellä seinän takana on kun sinne pitää mennä :D

Ja sitten lenkkeilyihin, tiistaina Isa&Daisy kävi moikkaamassa meitä ja käytiin vähän hiekkakentällä treenimässä ja kakarat ui ja riekkui. Kuvista kiitos Isalle!





Keskiviikkona lähettiin käymään mätsärissä taas muistuttelemassa käytöstapoja ja vautsi, kelpie käyttäyty molempien kehien ajan varsin mallikkaasti vaikka kentällä oli tosi kuuma! Saatiin tuomarilta punanen nauha ja erityiskehuja kauniista koirasta sekä kauniista esiintymisestä. Punasten kehässä olikin sitten vähän konkarimmankin esiintyjän näköstä koiraa sekä esittäjää jotka kaikki esiintyivät melko mallikkaasti ja olin jo valmistautunut että meidät kätellään ekana ulos, ei vaan kohta tuomari tulikin kättelemään meitä ja onnitteli ensimmäisestä sijasta, siis vau! BIS-kehäänkin siis päästiin ja siellä vasta olikin todella upeasti esiintyviä koiria, ja tietenkin kelpie edustus, Doni ja Elvi(isojen aikuisten PUN1) :'D Doni oli kuitenkin jo pitkän päivän jälkeen ihan väsynä eikä jalatkaan enää kantanu pikku keepietä jonka esiintyminen oli suoraan sanottuna ihan kaoottista, sain mie sen joo vähän seisomaan mutta siihen se jäikin. Liikkua se kuitenkin jaksoi hyvin ja jouduttiin juoksemaan elvin kanssa vierekkäinkin jostain syystä :D oltiin kuitenkin kahdeksasta koirasta viidensiä varmaan ikuisuuden kestäneen seisoskelun(istuskelun) jälkeen! Upeeta kelpie, loppu tuloksena siis isojen pentujen PUN1 BIS5. Palkintoina lippis, kilo j&v koiranmakkaraa sekä pokaali ja ruusuke, makkara ainakin maistuu (;
Tänään käytiin vielä Ellan&Elvin sekä Stefin sekä shelttien Justuksen ja Biitin kanssa lenkkeilemässä, ja yritettiin ehkä vähän jopa treenatakkin :D Koirilla oli ainakin kuuma ja oltiinkin pitkän aikaa rannalla, treenattiin vähän ja palattiin taas rannalle. Toi ranta oli kyl sen verta pitkä et sai kyl ainakin kunnolla kahlata ennen kun koirat ees ui joten nekin tyyty vaan kahlaamaan, tai Donin tapauksessa loikkimaan. Kuvia taas kuitenkin! Osa kuvista ©Stefi L. ja osa miun kuvaamia. Kaikki kuvat löytyy täältä.









liikkeestä maahan.






3 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Ja Doni kuulostaa ja näyttää kyllä tosi ihanalta kelpie-pojalta! <3 samoja uimamaisteri-ilemitä on nähty myös täällä. ;)

    VastaaPoista
  2. Morjens! katselin tapahtumakalenteria, ja näyttikö siltä että olette tulossa Donin kanssa Tuusulaan ja Helsinkiin näyttelyyn? Me tullaan niihin Toscankin kanssa, näkee sisarukset sitten :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mia :) Niin ja tosiaan ollaan tulossa noihin näyttelyihin, tosin helsingin näyttelyyn meidän kyyti on vielä hiukan auki mutta eiköhän myö jollain päästä paikalle, jos ei muulla niin varmaankin junalla!

    VastaaPoista