No ahkerana tein sitten meillekkin eli Veeralle ja Donille vihdoin ja viimein oman Blogin.
No kuitenkin ikää poitsulle tuli tiistaina 11 viikkoa ja matolääkkeet annettiin sitten poitsulle. Tosi hyvin söi koko tabletin murskattuna piimän seassa eikä yhtään miettinyt söisinkö vai en.
Ollaan myös oltu ahkeria ja treenailtu sekä kotona sisällä että läheisellä jalkapallo kentällä, aina sen ollessa tyhjillään, enimmäkseen istumista sekä maahan menoa, molemmat tekee todella vauhdikkaasti ja innoissaan. Istumassa kestää kauemminkin mutta maassa olo 1 sekuntia pitempään tuottaa hiukan vaikeuksia mutta sitä treenaillaan ! :D Sivulle tuloja ollaan myös käden perästä tehty ja nätisti tulee omalle paikalleenkin ja nätisti pitää kontaktia ilman kättä, hieno Doni!
Mökilläkin poika pääsi eilen käymään ja oli tosi innoissaan kun sai juoksennella ympäri pihaa eikä malttanut millään rauhoittua! Sorsien kanssakin yritti tuttavuutta tehdä mutta eivätolleet ihan samaa mieltä asiasta :'D Poitsu juoksikin sitten sorsien perässä ympäri pihaa ja järveen melkein maharajaa myöten!
Ensi viikolla olisikin sitten ensimmäinen rokotus käynti luvassa. Saas nähdä miten Doni suhtautuu lääkäriin. Luultavasti kuitenkin yhtä rakastavasti kuin muihinkin ihmisiin eli todella rakastavasti varmastikin eikä epäilystäkään siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti