sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Metsälajeja ja agikisailua


Otsikon luovuus 5/5. Mutta, asiaan. Piti myös kysyä, kiinnostaisiko lukijoita muutamissa blogeissa jo pyörivä temppupostaus? Eli videoisin Donin "turhanpäiväiset" temput ja laittaisin esille? Turhanpäiväisellä tarkoittaen siis muita kuin toko/pk käskyjä.
Edellisessä postauksessa lupasin esineruutu videota, ja nyt olisi tarjolla, pieniä palasia lähetyksistä/palautuksista ja muutama (nopein) suoritus kokonaan. Perjantaina tehtiin siis pelkkää esineruutu treeniä, ruudulla oli kokoa joku n. 50x50m. Ensimäiseen vetoon 3 helppoa esinettä, toiseen 3 vähän vaikeampaa. Ensimmäisellä lähetyksellä(näkyy kokonaisena videolla) lähti painelemaan vähän vinoon. En pyytänyt kuitenkaan takaisin, nosti nopeasti takarajalta ja palautti hyvin. Toisella lähetyksellä(toinen kononainen video) juoksenteli vähän pidempään pitkin takalaitaa. Oli ilmeisesti saanut hajun mutta ei targettanut, meinasi tulla itse jo pois ilman käskyä, mutta matkalla löytyi! Palautus hyvä. Kolmas oli puolessa välissä vasenta sivurajaa. Yli juoksee minkä jaloistaan pääsee. Nyt meni ihan alueen ympärijuoksenteluun, jalat vie ja aivot tulee perästä. Vaati pari ylimääräistä uudelleen lähetystä, ja yhdellä kävi juoksemassa aluetta ulkopuoleltakin jonkun matkaa. Löytyi lopulta kuitenkin! Palautuksessa mälväsi ja heitteli.
Toisessa ruudussa vaikeampina ripsiväri tuubi, metallinen pastillirasia ja rasvatuubi. Ensimmäisellä lähetyksellä jalat vei taas pientä kelpietä ja meni vähän juoksemiseksi. Toinen yritys ja sain koiran jopa menemään osoitettuun suuntaan. Jonkun aikaa meni etsiessä(aivan takakulmassa) mutaa ilman lisäohjeita löytyi ja palautui, vähän toki lentelevästi(näkyy videolla) ja tiputti suustakin matkalla. Toisen esineen(rasvatuubi) merkkasi pariinkin kertaan, mutta ei ottanut suuhun? Huomasin että juoksee ihan esineen kohdalla, pysähtyi jopa katsomaan miuta jonka jälkeen lähti jatkamaan etsintää ja palasi takaisin esineelle. Annoin uuden "nosta" käskyn jolla saatiin esine miulle asti. Viimeiseen oli hyvä lopettaa(pääsi videollekkin viimeiseksi). Esine vähän yli puolen välin keskellä ruutua, Doni lähti todella hyvin suoraan ja osuikin suoraan esineelle ja nätti palautus.

Eilen jälki ja tarkoituksena oli tehdä myös esineet. Pimeys kuitenkin pisti vastaan, joten tehtiin vain pieni kaistale kahdella esineellä. Kävin ensin tallomassa jäljen vanhenemaan ja suunnattiin siitä lenkille ja siinä ohessa tehtiin esineet. 10x70m minikaistale. Takarajalla lähekkäin ripsiväriputkilo ja hanska. Ensin palautui oikein hyvällä suoralla pistolla ripsiväri ja toisella yhtä hieno pisto ja hanska löytyi. Hanskan palautus tosin ruma, olis tahtonut jäädä heittelemään ja retuuttamaan sitä matkalle ja jouduin käskemään uudelleen.
Jäljelle mentäessä pimeys puski jo päälle ja vähän hämärässä mentiin. Tässä tilanteessa onnea on nopea koira. Reilu 400m, 7/7 keppiä ja muutamat maastonvaihdokset. Jana kangasmetsää - hakkuuaukea-kangasmetsä- taittunut/kuivunut ruohikko ja loppuun metsä. Ei paljon tahtia hidastanut. Ehti vanheta n kolme varttia.
Ohjaajan tulisi vaihtaa kumisaappaat ilmeisemmin juoksukenkiin perässä pysyäkseen. Kaikki kepit nousivat paremmin kuin koskaan! Ruokaaa ei ollut jäljellä yhtään, ja ohjaaja joutui keskittymään omiin jalkoihinsa ja 15m liinan päässä roikkumiseen kun höyryveturi on töissä. Yhtä keppiä meinasi jäädä järsimään matkalle, mutta palautti kumminkin. Alustanvaihdoksissa ei ollut ongelmaa, vähän "ruohikossa" joutui tekemään enemmän töitä pysyäkseen jäljellä ja hakkuuaukealla meinasi kurvata yhden käännöksen ohi. Matkalla oli myös metsäkoneen jälkien ylitys, ei siinäkään ongelmaa.

Tänään sitten agilitykisoissa Kotkassa. Lähdettiin matkaan kahdestaan, joten videota ei valitettavasti ole(kehtaisi jopa kerrankin esitellä). Tuloksilla ei juhlittu, mutta hurjan paljon paremmalla mielellä lähdettiin. Tuomarina oli Seppo Savikko, kisat tyylikkäästi myöhässä, joten kerettiin heittämään ihan mukavan mittainen lenkki. Rataprofiilit kummallakin radalla mukavan oloiset. Töitä oli ja ihan ei olisi saanut luukuttaa minne tahtoo. Doni ei ollut aivan niin tulisilla hiilillä kuin viime kisoissa, parannusta siis, huomasin kyllä omassakin ohjauksessa eroa, olin paljon napakampi, enkä antanut koiran rynniä ohjauksen läpi. Ekalla radalla suoritettiin yksi(!!) putki väärinpäin, ja saatiin yksi kielto kun olin myöhässä alkuperäis suunnitelmasta putkiepisodin jälkeen. Ihan huippuhyvä fiilis, tuntui ihan agilityltä hetkittäin. Toisella radalla tehtiin hurjan hyvä takaaleikkaus kepeille, jollaista en olisi kyllä uskonut kisoissa tekeväni. Piti tehdä lennosta plan B kun en ihan ehtinyt. Kaasu hirtti slalomissa kiinni ja karattiin putkeen yhtä hyppyä aiemmin. Lopussa saatiin tehtyä hieno kääntövääntö kohta ihan mallikkaasti, jonka jälkeen kelpie sai hypylle ehkä turhan lennokkaan vapautuksen ja käytiin tekemässä parit ylimääräiset esteet matkalla. Hieno koira silti!


perjantai 28. marraskuuta 2014

Mä haluun et tiedät sen, oot ainutlaatuinen

Takaisin perus elämään. Ollaan maltettu viettää tokolomaa(ohjaaja on malttanut). Kaukoja ollaan pienesti jumppailtu sisällä, mutta muuten ollaan pysytty erossa. Aksattu ollaan senkin edestä, ja menin hyvien treenien jälkifiiliksissä ilmoittamaan kelpottimen sunnuntaille kahdelle startille Kotkan agikisoihin. Hupsis. Lumetkin taas tulivat ja menivät ja jäljellä oikeastaan vain märkä, harmaa metsä.


Sunnuntai vietettiin ansaittua vapaapäivää löhöämällä. Maanantaina ja tiistaina kelpotin on autoillut miun kanssa sinne sun tänne. Maanantaina kävin hoitamassa parit asiat keskustassa, jonka jälkeen Doni pääsi kurvailemaan agihallille, koitin kuvata pientä videotakin räpellyksestä ja jätkä oli huippuhyvä! Käytiin loppuverkkailemassa hallin poluilla ja suunnattiin syömään ja oleilemaan Miiran luokse. Doni oli toissa viikolla päivöhoidossa Miiran luona, ja on osannut olla varsin fiksu kaupunkilaiskoira. Sisällä osaa olla ihan hiljaa, eikä pahemmin kiinnitä huomiota rapun ääniin. Postimiehelle oli kuulemma laskenut pienen murrr tehosteen, mutta lopettanut kuitenkin käskystä.
Tiistaina taas asioilla kaupungissa joiden jälkeen käytiin kattelemassa uusia metsälenkki polkuja vähän "sivistyksen" parissa, sen verran syrjässä kuitenkin oltiin että pääosin yksin saatiin reippaan tunnin lenkki vetää, pari ihmistä koirineen sattui tulemaan vastaan. 

Ollaan me kuitenkin treenattukin! Maanantain aksoissa tehtiin vähän pyörittelyjä ja iskostaa kelpien päähän, ettei voi vain rynniä ohjauksista läpi. Tehtiin aika pyörittely rataa, takaakiertoja ja ansaesteitä ja mahdollista kurvata minne tahtoo. Oli silti varsin pätevä Doni! Koira oli hyvin kuulolla ja ohjaaja hyvin tyytyväinen, tässä pientä videopätkää. 


Tiistaina lenkillä tehtiin esineruudun palautuksia lapasten kanssa, pientä heittelyä, mutta reagoi kieltoon ja piti nätimmin. Illalla ryhmätreeneissä aksaa. Hyvä ote jatkuu! Vähän kaasutteli ajoittain turhan kovaa, mutta kertaakaan ei tainnut lähteä kunnolla lapasesta. Kyllä tää tästä, kunhan ohjaaja muistaa pysyä napakkana, eikä päästä kelpietä rallattelemaan. Ratapiirrosta tiistain treeneistä, tehtiin alkuun helpompi pätkä (1-14) ja sen jälkeen vaikeampi (21-38). 
Alussa ei ongelmia, kepit oli laitettu todella vaikeasti, väliaitojen ja keppien loppuun jäi väliä ehkä juuri ja juuri metri, ekalla yrityksellä tuli jo puolen välin jälkeen pois, toisella hidasti loppua kohti, mutta teki loppuun asti! 6-7-8 välin jäin sisäkurviin tekemään puolivalssin ja oikeasti Doni reagoi! Jes, ihan huippua! 11 hypylle vastakääntö (ratapiirroksessa ei näy, mutta 12 hypyn vieressä oli ihanan kutsuvasti keinu) ja okserille takaaleikkaus ja taisteltiin (melkein) puhtaasti läpi! Toisella kierroksella vaikeamman pätkän pariin. Ihan heti en ollut koutsin kanssa ohjauskuvioista samaa mieltä, mutta kannattaa vaan uskoa, sillä mie ihan oikeasti KERKESIN tekemään persjätön 25-26 väliin, kiirettä piti, mutta ihan oikeasti tehtiin se, jes! Putken jälkeen suurempi ongelma, kelpie jonka jarrut vaatis huoltoa. Ekalla kävi puomin kautta. Sen jälkeen tuli kyllä hypylle, mutta ihan törkeellä vauhdilla ja tykitti ihan 10-0 putken ohi jos olin hypyn takan ottamassa vastaan. Saatiin toimimaan jäämällä hypyn eteen jarruttamaan ja kääntämään. Kepit teki loppuun josta palkkaa. Otettiin 33- eteenpäin erikseen, 32 ohjasin ulkokautta takaakiertoon ja kepeille haki hyvin, kesti myös päällejuoksun keppien loppuun ja (myöhässä) oleva takaaleikkaus okserille, mutta kääntyi kuitenkin. Hyvän mielen treeni. Kyllähän se kulkee, jos vaan ohjaa. 



Tänään tehtiin esineruutua(postailen huomenna lisää, kun saan videot messiin) ja huomiselle suunnitelma esineruutu+jälki. Rally-toko nostaa innostustaan, harmittavaa vaan, kun kokeita ei pienen katsauksen perusteella taida olla kohtuullisen matkan päässä ennen huhtikuuta. Kylttejä katseltu kumminkin läpi, ja tarkoituksena ryhtyä työstämään ainakin voi-mes luokkien juttuja, tiedä sitten tullaanko koskaan kisaamaan siellä asti, mutta mukavaa vaihtelua ainakin. Ollaan nyt tehty lenkeillä/sisällä vähän oikealla puolella seuraamiseen pohjia ja normi seuraamisen pyörähdystä, jos ei muuta niin Donilla on ainakin hauskaa :D Oikealle puolelle osaa pikkuhiljaa hakea pelkällä sanalla, eteenpäin askeleissa kestää tosi hyvin ja myös vasemmalle käännökset hyviä. Oikealle paikalla kääntyessä ei meinaa kestää persus mukana. 


lauantai 22. marraskuuta 2014

Wicked wicked wonderland


Silloin onnistuu varmasti, kun ei olisi niin välttämätöntä. Donille Mikkelin kokeesta kauneusvirheillä varustettu EVL1, 273,5 pisteellä ja luokkavoitolla! :)

Taisteltiin siis ihan ykköstulos kasaan. Pieniä kauneusvirheitä sattui ja perusongelmat kulkee mukana. Nyt kelpie jää ansaitulle tokotauolle, sen kestoa ei tosi ole määritelty, mutta koitetaan nyt ainakin olla pari viikkoa hampaita kiristelemättä. Matkatovereina meillä oli Ella & Elvi, kisat oikein hyvin ajoissa, joten säästyttiin ärsyttäviltä odotuksilta. Tuomarina Tommi Varis, koirakoita 5 ja liikkeet tehtiin normaalissa järjestyksessä. Kiitokset videoista Ellalle, kuvat tokonuorten viikonlopulta, niistä kiitokset Birgitta Kaikkoselle. Nyt tietää mitä sitten ruvetaan hinkkaamaan. Kaukot halusivat mitä ilmeisemin eri videolle, joten ovat nyt sitten erikseen.


Paikkaistuminen 9,5 
Oli kuulemma kenottanut karvan verran piiloon päin...
Paikkamakuu 8 
Kaksoiskäsky sivulle

Seuraaminen 7,5
....Voi kelpkelp. Pari ääntä, taakse päin asekeleissa kiersi miut ja viimeisellä suoralla ihan omissa maailmoissa. Käännöksissä ylityöskentelee. 
Zeta 9
Jes! 
Luoksetulo 9
Himmas vähän, mutta stopit melko hyvät. Eteen törmäs. 
Ruutu 9 
Seuraamiseen tullessa vähän liikaa vauhtia ja valahtaa pitkäksi 

Ohjattu 8 
Tuomari kommentoi voimakkaita käsiapuja palautuksessa, mutta oon nyt muutamaan otteeseen kattonu videolta enkä huomaa mitään! No ehkä jotain heiluin. Koira teki hyvin!
Metsku 10 
Tunnistusnouto 8,5
Doni juoksee kasalle kunnon ninja -loikalla ja potkaisi just tietty sen oman pois kasasta, oli kuitenkin pätevä ja löysi. 
Kaukot 7 
liikkuuuuu 

torstai 20. marraskuuta 2014

Nauraen kuljen kuin kuningas mä oisin

Takaisin arkielämään ja treenin pariin. Ei kannata liiaksi ylpistyä, lauantaina suunta kohti Mikkeliä ja vuoden viimeistä koetta. Kyllähän se on lähdettävä kun on kerta maksettu ja Ella&Elvi lähdössä mukaan. Ainiin, aksavideot on jo viime viikolta, mutta pakko jakaa koska pätevä kelp.

Sunnuntaina käytiin jo tippumassa pilvilinnoista omalla hallilla agikisoissa. 2 rataa, molemmat rataprofiileiltaan ihan fiksuja ja mukavan oloisia. Sitten tuotiin paikalle kelpkelp ja mukavuus loppui. Ensimmäinen rata oli ihan jäätävä. Vahingossa taidettiin saada ehkä kolmelle ensimmäiselle esteelle huutavan rääkyvä kumipallo oikein päin. Ja pakka hajosi siihen. Koira vaan paineli ympäri hallia huutaen ja kiljuen, hienot kepit se teki, juos yhtä hyppyä päin ja hyppäs putken yli. Oi kyllä. Tämän jälkeen koira sivulle ja talsittiin sivulla ollen ulos radalta vähän tasailemaan päätä. Ja tämän jälkeen tulee tuomarilta kommenttia, että aijaijai ei oo hei reilua koiralle tuollainen? Allright. Tämä selvä, eli jos joku kuulee että oon ollu ilkee niin kysehän oli koiran seuruuttamisesta pois radalta. Jokainen tavallaan. Tästä sisuuntuneena toiselle radalle ja homma melkein pelitti! Jes! Oli jo kontaktia koiraan ja homma pelitti ihan mallikkaasti, hyvä Doni! Aivot oli kerrankin mukana. Sössin itse yhden takaaleikkauskohdan, josta HYL, mutta loppupäätelmänä näytti jo ihan agiliitelyltä.


Tiistaina nähtiin pitkästä aikaa Ellaa ja Elviä. Käytiin lenkkeilemässä ja vääntämässä tokoa. Kelpottimet oli oikein pätevänä! Donille zetaa, ohjattu ja kaukoja. Aloitettiin paikallaoloilla, Donille istuminen, aika oli lyhyt, minuutin pintaan eikä sen kummempia. Zetaa ensin pelkkinä asentoina, ei ongelmaa. Lopulta käskytettynä kokonaan ja kaikki asennot oikein! Wohoo, hieno Doi ja ylpeä ohjaaja. Ohjatussa parit palkat merkiltä ja loppuun oikean hakeminen, ei ongelmaa ja haki oikean. Kaukoja laudan kanssa ja koitettiin muistella ajatusta taakse Alkuun ei ollut aivoja mukana yhtään. Loppuun parit ihan huippuhyvät vaihdot ja koira ihan oikeasti siirsi etujalkoja (ja pyllyäkin, mutta se on seuraava ongelma) taakse. Matkat lyhyitä, mutta pienin askelein. Kesään mennessä kaukot kuntoon?


Keskiviikkona hallilla, ei aksaa vaan flyballia. Miut suostuteltiin messarin kisaan pallottamaan ja Doni varakoirana, o-ou. Tehtiin alkuun vaan yksinään pari erää, parilla ensimäisellä tuli ensimmäisestä paluuhypystä ohi, mutta pienellä huomautuksella syttyi lamppu ja kelp kulkee kuin raiteilla. Tehtiin parit tiiviit vaihdotkin ja ihan ihmeellistä kuin tiiviisti se targettaa laatikkoon/takaisin juoksuun vaikka toinen tulee ihan vierestä toiseen suuntaan. Varsinkin näillä meidän treenimäärillä kun kokeilukerrat voi laskea kahden käden sormin.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Cause you burn with the brightest flame


Unelmat toteutuu kun tarpeeksi jaksaa vääntää. Tänään Pieksämäellä Donista 1-tuloksella FIN TVA!!!
Mun huippujätkis! <3 Oli siellä paljon korjattavaakin, mutta pisteitä kertyi 275. Pakko kai olla tyytyväinen. ;) Tuomarina Kaisa Poutanen, EVLssä koiria 18, meidän sijoitus 9.


Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10

Seuraaminen 8,5
   Ei ihan parasta Donia. Käännöksissä "ylityöskentelyä" ja oltiin vähän lentoon lähdössä.
Zeta 9
   Se istui!! Hidas istuminen, mutta istui, muut hyviä.
Luoksetulo 7
   Maahanmeno vajaa
Ruutu 10

Ohjattu 7
   Taas uusi variaatio. Vasen piti hakea, vasemmalle kylläkin lähti, muuten hyvä mutta meni miun etuvasemmalla olevalle merkille? Lähti kuitenkin ilman lisäkäskyä sinne vasemmalle kapulalle asti. :D
Metallinouto 9
  Älllllö kylmä kapula. Palautti ravilla.
Tunnistusnouto 7
   Ensimmäinen irrotuskäsky kuuroille korville. Lähti vähän liiankin reippaasti kapuloille.
Kaukot 9
   S-I vaihdossa tuli vähän eteen, muuten hyvät.


lauantai 8. marraskuuta 2014

Winter is coming

Kuvasaastetta! Myö <3 lumi. Eilen oli vähän ällö ilma, kun oli vähän märkää, mutta tänään on ollut lumisateesta huolimatta tosi kiva ilma. Ulkona on niin nättiä! Nää kuvat on eilen orettuja, tällä hetkellä lunta vieläkin enempi. 



Tänään käytiin tekemässä liikkureiden koulutuksessa EVL läpi, loisto mahdollisuus päästä tokoilemaan (agi)hallissa. Ihan kokeenomaisena tehtiin, ensin paikallaolot, jonka jälkeen yksilöliikkeet puolitettuna. Doni oli huippu! Ensin paikkaistumine, ok, ei mitään kumempia. Paikkamakuu superhyvä! 6 liikkuria oli kahteen kertaan kävellyt häiriökävelyt ja kelpie ei ollut liikahtanutkaan. Maahan meni nopeasti, sivulle vähän hidas mutta hyppäsi kuitenkin. Yksilöt oli sekoitettu, suoritusjärkässä kommentit:
Seuraaminen alussa tuli pari "painavampaa hengitystä" josta huomautin jo heti ekalla suoralla. Loppuseuraamisen oli täysin hiljaa! Jes! hidasta oli aika paljon, teki kuitenkin todella hyvää pätkää. Juoksua tais olla vain yksi pätkä, vähän kuikuili sen aikana ympärilleen. Askeleet hyviä.
Ruutu hyvä! Ei ihmeempiä, merkki oli huono (kaukana) mutta ruutuun paineli kovaa eikä himmaillut ennen käskyä.
Tunnari tehtiin ruutuun päin... Ohjaajaa kauhistutti. Kelpie oli vähän omissa maailmoissaan ja lähti kuin tykinsuusta kapuloille, Haisteli kuitenkin hyvin ja nappas heti oman, koitti tarjota palautusta eteen? Eikä laskenut irti ensimmäisellä käskyllä..
Kaukot ihan ok. Ei ne hyvät oo, mutta menettelee. Oli liikkunut parikyt senttiä.

Toiseen pätkään;
Ohjattu, jesjesJES! Huippuhieno Doni. Vasen haettiin ja niinhän kelpie hakikin. Merkki ok. Palautusta yritti jälleen kylläkin eteen.
Zeta Niin tuota. Kun ei istu niin ei istu. Ärsyttääää. Kolmella käskyllä sitten istui. Muut asennot hyviä.
Luoksetulo oli hieno! Joo sais ehkä stopata nopeemmin, mutta miulle hyvä.
Hyppynouto, en osaa heittää kapulaa, mutta doni hoitaa. Lensi siis ihan seinää vasten, mutta nosti silti reippaasti,







keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Jos ois vaan yö elettävän, kaikkialle kerettävä

Niiin mikä tokokoe? Vai kenties monikossa. Ideana hyvä, oleellista olis ehkä treenatakin. Mitä turhia. Ettei tylsäksi kävis niin menin vielä lupautumaan lauantaiksi liikkuroiden harjoituskoirakoksi ja agikisoihin ilmot laitettu vetämään. Niih. Tuota. Pitääkö sitä jossain vaiheessa treenata joitain asioita? Sopii miettiä. Asiaan siis! Ollaan yritetty jotain tehdä ja tänään tajusin ajatella pientä treenisuunnitelmaa loppuviikolle ja ensi viikkoon. Tällä viikolla ollaan jo ehditty käydä agiliitelemässä ja moikkaamassa kaverille saapunutta rescue-tapausta ja siinä ohessa väännetty tokoa pienesti.


Tiistain agiliidoissa aiheena putkijarrut. Doni oli ihan huippuhieno ja kulki kuin ajatus! Eikä juostu muuten yhtään ylimääräistä putkea. Avokepit toimi hienosti ja koirahan tykittää menemään ihan loistorataa, kun sitä vain ohjaa oikein. Saatiin harvinaislaatuista kritiikkiä, ohjaaja vois pitää enemmän ääntä itsestään. Kerran onneksi Doni vaan kääntyi väärään suuntaan putkesta, mutta muuten ilmeisesti sai selville miun sijainnin. Tehtiin odotellessa pihalla vähän seuraamista ja jääviä. Seuraaminen hienoa ja malttoi pitää suun supussa. Jäävissä seisomista ja istumista, seuraamisen yhteydessä ja teki jokaisella oikeat asennot.

Tänään, keskiviikkona käytiin siis moikkaamassa rescue-tyttö Lucyä. Ikää tyypillä oli 10kk ja juuri vasta kotiutumassa, varsin lupaava koiran alku ja Donin kanssa innostuivat pitämään hauskaa rallittamalla, harmi ettei saatu pimeässä enää kunnon kuvia kaksikosta! Tehtiin samalla myös tokoa, Donille seuraamista, jäävät ja ohjattu. Seuraamisessa sain aluksi kerran huomauttaa että hei oltaisko vaikka hiljaa, jonka jälkeen teki oikein nättiä settiä! Oli hyvässä vireessä ja teki todella tarkasti. Jäävät zeta malliin vaan kerran läpi putkeen. Jokaisella oikein, jes! Pieni vartaloapu tuli seisomiseen tarkoituksella. Ohjatussa ylimääräiset kapulat jälleen sotkemassa pakkaa, tai paremminkin auttamassa ajattelemaan, sillä taas palautui oikea, palautuksesta erityismaininta koska oli tosi siisti ja täpäkkä!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Rullaa kunnes renkaat irtoo

Ensimmäiset viralliset rally-toko kisat takanapäin! Epävirallisissahan kerettiin kerran myös pyörähtämään. Harmillista vaan että kisoja on rajoitetusti ja niihin on vaikea saada paikkaa, sillä ohjaaja ylempiä luokkia seuratessa kerkesi ihan innostua uusista jutuista. :D Mutta niin. Oltiin tosiaan Lahdessa VAUn järkkäämissä kisoissa, tuomarina Hannele Pirttimaa. Rata oli ihan ok kiva, mitänäistä voi nyt sanoa. Videolta näkyy, en osaa oikein selittää. Kuvista kiitokset Jemina Immoselle ja videosta Miiralle.


Pisteitä kertyi 85 ohjaajan ja koiran mokailujen ansiosta, hyväksytty tulos kumminkin. Doni oli alkuun vähän liian täpinöissään kun hän nyt tässä pätevänä seuraa. Yritä siinä sitten jättää koiraa istumaan. Kelpie ei pysty ja päättää mennä maahan, tän tajusin itse uusia. Saksalainen heti tän kyltin perään ja se meni vähän sohellukseksi, Doni meinasi ensin lähteä mun liikkeen mukana tekemään normi täykkäriä, mutta parilla kierrä - käskyllä sain koiran miun takaa. Lopussa askel oikealle aiheutti tokoon kangistuneelle ongelmia jo rataa läpikäydessä - miten voi jatkaa liikettä suoraan sivuasekeleesta. Ei voi käsittää. En onnistunut päässäni ajattelemaan että vois uusia, vaikka tajusin mokanneeni itse. Mutta tästä on hyvä lähteä, ois mukava ruveta tässä lajissa kisaamaan jos kisoja vaikka ensi vuonna olisi lähempänä ja useammin.